Digitaalinen kuvakehys yrittää taas
Hannover – Ensimmäiset digitaaliset valokuvakehykset herättivät ostahalun sijaan hilpeyttä. Cebit-messut osoittavat, että tilanne on muuttumassa.
Taiwanilaisen IEK-tutkimuslaitoksen arvion mukaan niitä myytiin viime vuonna 12 miljoonaa kappaletta ja tänä vuonna 20 miljoonaa. IDC:n ennusteen mukaan vuonna 2011 niitä myydään 42,3 miljoonaa.
Kasvuun ei ole syynä vain kuvanlaadun ja tarkkuuden paraneminen. Valmistajat ovat etsineet niille uusia paikkoja. Valokuvakehykset ovat löytäneet tiensä esimerkiksi yrityksiin, jossa ne pyörittävät tuote-esittelyjä.
Soita kehykselle
Enää ei riitä, että kiukaalla ja autolla on oma puhelinliittymä. Parrotin digikehykselle voi lähettää kuvia multimediaviestinä vaikka toiselta puolelta maapalloa.
Yritys esitteli osastollaan myös kehystä, joka neuvottelee bluetooth-yhteyden rfid-tunnistimiin perustuvan near field communicationsin (nfr) avulla. Nfr:n ansiosta laitteiden välistä yhteyttä ei tarvitse määritellä, riittää, että ne viedään kosketusetäisyydelle.
Lähitulevaisuudessa kehykset saavat langattoman internet-yhteyden, jolloin kuvat voi ladata esimerkiksi Flickr-palvelusta. Kuvien lisäksi ne voivat vastaanottaa mitä tahansa tietoa rss-virtana, esimerkiksi pörssikursseja, urheilutuloksia ja uutisia.








