Displaysearch: HP suurin kannettavien valmistaja

Markkinoiden kasvu kuluttajavetoista
Displaysearch: HP suurin kannettavien valmistaja

Tutkimusyhtiö Displaysearchin mukaan HP on säilyttänyt asemansa maailman suurimpana kannettavien tietokoneiden valmistajana. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta valmistajien markkinaosuuksista tämän vuoden toiselle neljänneksellä.

HP:n asema maailman suurimpana on vankka, sillä yhtiö on säilyttänyt ensimmäisen tilansa jo kahden vuoden aja. Displaysearchin mukaan suurin osa kannettavien tietokoneiden markkinoiden kasvusta on peräisin yksityiskäyttöön hankituista laitteista. Emea-alueella HP on pystynyt raportin mukaan kasvattamaan markkinaosuuttaan vuoden aikana noin kaksi prosenttiyksikköä nykyiseen 20,5 prosenttiin.

Listan toisen sijan valtasi tänäkin vuonna amerikkalainen Dell. Raportin mukaan Dellin suurin ongelma on ollut tukeutuminen yritysmyyntiin, jonka heikentyminen on vaikuttanut yhtiöön voimakkaasti. Listan kolmannen sijan vie Acer, jonka markkinaosuus on kuitenkin pudonnut vuoden takaisesta yli neljä prosenttiyksikköä. Menetys on suoria tilastolukuja suurempi, sillä yhtiö hankki viime vuoden aikana omistukseensa Gateway- ja Packard Bell -tuotemerkit.

Tutkimuksen mukaan Kiinan nopea talouskasvu näkyy myös kannettavien tietokoneiden toimituksissa. Displaysearchin mukaan jo kymmenen prosenttia kannettavista tietokoneista myydään Kiinassa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös