DNA ei enää havittele Elisaa islantilaisilta
Suomen kolmanneksi suurin teleyhtiö DNA on yrittänyt kasvattaa omistusosuuttaan toiseksi suurimmasta Elisasta. Nyt keskustelut ovat kuitenkin päättyneet. Tämä johtuu Islannin taloudesta ja "yleensäkin sekavasta tilanteesta", kertoo DNA:n hallituksen puheenjohtaja Risto Siivola.
Islantilaisyritykset ovat nyt hankalassa tilanteessa, kun koko maan pankkiala on otettu valtion haltuun, ja maan talous on muutenkin syvällä kriisissä. Rahan tarpeesta käynnistyivät myös keskustelut myydä Elisan osakkeita DNA:lle. Islantilaisyhtiö omistaa Elisasta yli 10 prosenttia ja on siten teleyhtiön suurin yksittäinen omistaja.
Novatorin omistaja Thor Björgólfsson kertoi uutistoimisto Reutersille yrittävänsä myydä Elisaa muille ostajille. Mahdollisia ehdokkaita ovat toiset teleyhtiöt.
DNA ei tavoitellut paikkaa Elisan hallituksessa, vaan piti Elisan osakkeiden hankintaa taloudellisena sijoituksena.
Risto Siivola ei halunnut kommentoida Tietokoneelle, jatketaanko Novatorin kanssa neuvotteluita tai ollaanko Elisaa mahdollisesti hankkimassa toisen myyjäosapuolen kautta.
Elisaan on kohdistunut spekulointia sen jälkeen, kun islantilainen Novator on halunnut muuttaa yhtiön strategiaa voimakkaamman kasvun linjalle.








