DNA:lta 100 megan laajakaista monille paikkakunnille

Tavoite kattaa koko kiinteä verkko vuoden 2009 aikana
DNA:lta 100 megan laajakaista monille paikkakunnille

Laajakaistaliittymien kilpailussa kolmanneksi suurin teleoperaattori DNA haluaa mukaan kilpailuun nopeimmissa 100 megabitin liittymissä. Operaattorilla on jo kuitua yksittäisissä kiinteistöissä, mutta nyt tarjontaa vahvistetaan. "Nyt olemme siirtymässä massamarkkinaan", sanoo myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Väisänen DNA:sta.

DNA aikoo jo ennen vuodenvaihdetta nostaa yhteysnopeuksia oman kiinteän verkkonsa alueella. Operaattorin kaapeli-tv-verkossa suurin osa kiinteistöistä yritetään saada 100 megabitin yhteyksien piiriin vuoden 2009 aikana.

DNA:lla on kiinteää verkkoa Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Porissa ja Turun alueella. Kaapeli-tv-talouksia on 250 000, ja lisää kotitalouksia tavoitetaan valokuitua vetämällä.

Verkkonsa uudistamisen DNA aloittaa Lohjalta, jossa se arvioi 100 megabitin yhteyttä tarjottavan jo tammikuussa 2009.

Pekka Väisäsen mukaan uudet verkot rakennetaan nimenomaan valokuituun perustuen,

Pääkaupunkiseudulla kaapeli-tv-operaattori Welho kehui jo elokuussa päivittäneensä koko verkkonsa 100 megabitin tekniikkaan 320 000 kotitalouden asuinalueella.

Televisio- ja videopalvelut harkinnassa

100 megabitin liittymien tarkkoja hintoja ei ole vielä päätetty. DNA:sta arvioidaan, että tämän hetken markkinahinta on noin 50 euron kuukausimaksun tuntumassa. "Lähtökohta on, että hinta tulee olemaan erittäin kilpailukykyinen jokaisella alueella, jossa nopeita laajakaistoja tarjotaan", vakuuttaa Pekka Väisänen.

Väisänen myöntää, että 100 megabitin laajakaistan kysyntää voisi lisätä, jos palveluita olisi enemmän tarjolla. "Yritämme tuoda ensi vuoden aikana nopeaa yhteyttä hyödyntäviä palveluita ja siten vauhdittaa kysyntää."

Elokuviin ja televisioon liittyvät palvelut ovat tyypillisesti niitä, joille on kysyntää ja jotka vaativat paljon kaistaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös