DNA tuo 3g-verkkonsa kesämökeille

900 megahertsin tekniikalla laajempaa peittoa
DNA tuo 3g-verkkonsa kesämökeille

Teleoperaattori DNA seuraa Elisaa ja aloittaa 3g-verkkonsa viemisen entistä pienemmille paikkakunnille 900 megahertsin tekniikalla. Tavoite on, että 3g-verkko tavoittaa yli 90 prosenttia suomalaisista ensi vuoden aikana, ja tänä vuonnakin tavoitteena on viedä verkkoa kymmenille paikkakunnille. DNA haluaa verkkonsa kattavan suosituimmat kesämökkialueet.

Tällä hetkellä DNA arvioi 3g-verkkonsa yltävän yli 200 paikkakunnalle ja tavoittavan 75 prosenttia suomalaisista. Operaattorit kuitenkin markkinoivat liikkuvaa mobiililaajakaistaa voimakkaasti koko maassa, vaikka peittoalueet ovat jääneet lähinnä suurimpiin kaupunkeihin. Painetta peittoalueiden laajentamiseen siis on.

Eilen yhtiö vahvisti jo aloittaneensa verkon rakentamisen useilla paikkakunnilla: Enossa, Espoossa, Hollolassa, Ilomantsissa, Joensuussa, Kangasalla, Kangasniemellä, Kirkkonummella, Kiuruvedellä, Kontiolahdella, Kristiinassa, Kruunupyyssä, Kuusamossa, Nokialla, Parkanossa, Pyhäjärvellä, Pyhäselässä, Pöytyällä, Seinäjoella, Tohmajärvellä, Uudessakaarlepyyssä, Vantaalla, Viitasaarella ja Ähtärissä.

Osastopäällikkö Arto Eklund DNA Finlandista kertoo, että hspa/umts 900 -verkkoa viedään ensin haja-asutusalueille, koska näin 3g-verkko saadaan tavoittamaan uusia ihmisiä. "Suosituimmat kesämökkialueet ovat tärkeitä, ja myös nykyisin ilman 3g-peittoa olevat alueet", toteaa Eklund.

Eklund arvioi, että jatkossa 900 megahertsin verkkoa tuodaan myös suurimpiin kaupunkeihin nykyisen 2100 megahertsin verkon rinnalle, koska näin sisätilojen kuuluvuutta voidaan saada paremmaksi.

900 megahertsin verkon hyödyntäminen vaatii taajuutta tukevan 3g-päätelaitteen. Suurin osa nykyisistä puhelimista ja usb-modeemeista (eli "mokkuloista") ei vielä tue tekniikkaa, mutta kaikki laitevalmistajat ovat tuomassa niitä markkinoille. DNA tarjoaa verkkoonsa pc-käyttöön Huawei E169 -mokkulaa.

Kännykkäalan kattojärjestö GSA rummuttaa nyt voimakkaasti 900 megahertsin verkkojen rakentamista. Sivuillaan se käyttää jo Elisan ja DNA:n umts900-verkkohankkeita esimerkkitapauksina. Uskomus on, että alhaisempi taajuus säästää kustannuksia, kun verkkojen peittoalueita laajennetaan.

Teliasoneralla on jo 3g-testiverkkoa 900 megahertsin taajuudella, mutta sitä ei ole avattu vielä kaupalliseen käyttöön. Operaattori on kertonut odottavansa päätelaitetilanteen parantumista.

Tagit: 3g, 900 MHz, DNA
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös