DNA vei Elisan 3g-hehkutuksen oikeuteen
DNA ja Teliasonera eivät niele Elisan 52 paikkakunnalla teettämiä 3g-verkon signaalitasojen mittauksia perusteluiksi Suomen parhaalle 3g-verkolle.
Elisa ja Teliasonera ovat taistelleet siitä, saako Elisa kehua mainonnassaan 3g-verkkoaan Suomen kattavimmaksi ja kuuluvuudeltaan parhaimmaksi. Teliasonera vei väitteet markkinaoikeuteen ja haki väliaikaista markkinointikieltoa. Markkinaoikeus hylkäsi hakemuksen, joten asiaa puidaan korkeimmassa oikeudessa. Pääjuttu jatkuu kuitenkin markkinaoikeudessa, ja myös DNA pitää Elisan markkinointia asiattomana.
"Katsomme, ettei väite pidä paikkansa. Elisan verkko ei ole paras eikä kattavin. Asia vaihtelee muun muassa paikkakunnittain", sanoo lakimies Anna Tsakirakis DNA Finlandista Tietokone-lehdelle.
Elisa oli mittauttanut European Communications Engineering Oy (ECE) -yhtiöllä 3g-verkkojen signaalitasoja haluamanaan ajankohtana ja valitsemallaan 52 paikkakunnalla. Teliasonera katsoi myös, ettei ECE ole riippumaton tutkijataho, koska se on osallistunut Elisan 3g-verkon suunnitteluun.
DNA:ssa katsotaan, että Elisa selvitti asiaa liian yksipuolisesti. Ainoastaan kuuluvuus ei kerro kaikkea 3g-verkon paremmuudesta, ja puheluita tärkeämpiä ovat DNA:n mielestä 3g-yhteyksien tiedonsiirtonopeudet.
Tsakirakis muistuttaa, että 3g-verkon suorituskykyyn vaikuttaa myös mittausaika, ja käyttäjämäärätkin vaihtelevat. "Kaikki operaattorit rakentavat lisää 3g-verkkoa, ja ne ovat eri kehitysvaiheissa eri paikkakunnilla."
DNA teki hakemuksen Elisan ja Saunalahden väitteille "Suomen parhaasta 3g-verkosta", "Suomen kattavimmasta 3g-verkosta" ja "kuuluvudeltaan ja peitoltaan Suomen parhaasta verkosta" markkinointikieltoa varten jo kesäkuussa, ja asia on yhä vireillä. Jutut kestävät markkinaoikeudessa tyypillisesti jopa vuoden, joten ratkaisua ei saatane aivan pian.
Markkinaoikeuden jutun lisäksi Teliasonera vei markkinaoikeuden väliaikaisen ratkaisun sallia Elisan 3g-markkinointi Korkeimpaan oikeuteen.
Nokittelu oikeudessa jatkuu puolin ja toisin. Elisa on syyskuussa 2008 hakenut DNA:n puhelinmyynnin toimintatavoille markkinointikieltoa.








