Dvd-formaattisodassa ei voittajaa
Editoitu 3.1. klo 10.10: Korjattu blu-ray- ja hd-dvd-soittimien myyntiluvut – hd-dvd johtaa, ei blu-ray.
Taistelu tulevaisuuden dvd-markkinoiden herruudesta on käynyt blu-ray- ja hd-dvd-leirien näkökulmasta kiivaana jo pitkään. Kaupoissa sota ei ole ollut edes haaleaa, sillä New York Timesin mukaan kuluttajien suuri enemmistö on tyytynyt seuraamaan torailua sivusta: terävä dvd-kuva ei vain jaksa kiinnostaa.
Formaattisodalla on ollut oma vaikutuksensa innostuksen laimeuteen, kukaan ei halua hankkia laitetta, jota ei kenties pian tueta lainkaan. Kolikon toinen puoli on, ettei teräväpiirrolla nähdä olevan riittävästi etua. Parantuneesta kuvanlaadusta saa kaiken ilon irti vasta vähintään 40-tuumaisella full-hd-televisiolla.
Laitevalmistajat toki mielellään näkisivät kuluttajien ostavan uusia soittimia vanhojen tilalle ja elokuvayhtiöt rahastaisivat vähintään yhtä mielellään tuotteistaan pahimmassa tapauksessa jo neljänteen kertaan, kun klassikot ovat keränneet rahaa jo valkokankaalla, vhs-kaseteilla ja dvd-levyillä.
Ei kelpaa halvallakaan
Amerikkalaistutkimuksen mukaan ostajien kiinnostus on todella laimeaa. Teräväpiirtotelevision omistajista vain joka kymmenes on tosissaan aikeissa hankkia hd-dvd- tai blu-ray-toistimen ennen ensi kesää. Lähes kolme neljännestä piti perinteistä dvd-kuvaa aivan riittävän hyvänä myös hd-televisiolleen.
USA:n joulumarkkinoille yritettiin laihalla menestyksellä puskea sekä hd-dvd- että blu-ray-soittimia ennätyshalpaan hintaan. Kumpaakin laatua oli saatavilla alle 200 euron hintaan. Amerikkalaisen Adams Media Researchin laskelmien mukaan hd-dvd johtaisi laitemyynnissä blu-raytä luvuin 578 000 – 370 000.
Kummallekin formaatille on tarjolla nelisensataa nimikettä. Blu-ray-levyjen myynti sujui viime vuonna kilpailijaa rivakammin. Yhtenä vauhdittajana on ollut Sonyn Playstation 3, joka toimii myös blu-ray-soittimena.
Vaikka blu-ray näyttäisi nyt olevan niskan päällä, voitonmaljoihin ei ole aihetta näin vaisuilla myyntiluvuilla. Sonyn johtaja Howard Stringer myönsi jo marraskuussa, että ollaan pattitilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei näytä luopuvan leikistä.








