Elektrobit vähentää väkeä

Wimax-moduuleista luovutaan
Elektrobit vähentää väkeä

Kannattavuuttaan yhä parantamaan pyrkivä Elektrobit varoittaa toisen vuosipuoliskon liikevaihdon jäävän ensimmäisen puoliskon lukuja alemmaksi. Yhtiö aloittaa myös yt-neuvottelut, joissa hallinnosta ja tukitoimista leikataan noin 40 työpaikkaa.

Aiemmin EB arvioi toisen vuosipuoliskon liikevaihdon olevan suunnilleen samalla tasolla ja liiketoimintojen liiketuloksen olevan merkittävästi parempi vuoden 2008 ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna. Toisen vuosipuoliskon liikevaihto jää alkuvuoden tasosta Wireless-liiketoimintaryhmässä, mikä johtuu markkinoiden hidastumisesta erityisesti Yhdysvalloissa.

Automotive-liiketoimintasegmentin toisen vuosipuoliskon liikevaihto kasvaa, mutta aiemmin ennakoitua hitaammin. EB käynnistää lisätoimenpiteitä kannattavuutensa parantamiseksi ja kustannusrakenteensa sopeuttamiseksi. Tavoitteena on saavuttaa yhteensä noin 30 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt vuoden 2008 ensimmäiseen vuosipuoliskon tasoon verrattuna.

Wimaxissa muutoksia

EB ilmoitti tänään myös muuttavansa liiketoimintamalliaan mobiili-wimaxin suhteen. Yhtiö lopettaa omien tukiasemamoduulien kehittämisen ja siirtyy kehittämään vaativien asiakasratkaisuja.

Ensimmäisenä uuden mallin mukaisena sopimuksena EB ilmoitti yhteistyöstä Nokia Siemens Networksin kanssa, jolle Elektrobit myy kehittämänsä wimax-kantataajuusohjelmiston NSN:lle. Osapuolet ovat sopineet jatkavansa yhdessä wimax-kantataajuusohjelmiston tuotekehitystä siten, että Nokia Siemens Networks ostaa EB:ltä palveluna tuotekehitystä.
(Prosessori)

Tagit: Elektrobit
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös