Elisa julisti 3g-verkkonsa parhaaksi

Mittaukset yli 50 paikkakunnalla
Elisa julisti 3g-verkkonsa parhaaksi

Elisan tilaaman tutkimuksen mukaan teleyhtiön 3g-verkko on kuuluvuudeltaan kilpailijoita laadukkaampi. Ulkopuolinen tutkijayritys selvitti verkon laatua 52 paikkakunnalla, ja mittausaineistoa kertyi lähes 7000 kilometriltä.

Näytteitä kertyi yhteensä lähes 1,3 miljoonaa. Mukana mittauksissa olivat myös DNA ja Teliasonera. Näitä tuloksia ei ole kuitenkaan toimitettu kilpailijoiden käyttöön.

Mittauksissa selvitettiin verkon kuuluvuutta ja maantieteellistä kattavuutta. Niistä vastanneen European Communications Engineering (ECE Ltd) -yhtiön johtaja Risto Jurva kertoo, että mittaukseen valitut 52 paikkakuntaa tulivat tilaajalta eli Elisalta.

Elisan mukaan paikkakunnat valittiin suurimman väestöpeiton mukaan siten, että alueella asuu noin 60 prosenttia suomalaisista.

Raportissa kerrotaan, että Elisa on 3g-kuuluvuudessa vahvin, mutta joillakin paikkakunnilla DNA:lla tai Soneralla voi myös olla laajempi kuuluvuus.

Koko maassa kuuluvuuden laadussa eli kentänvoimakkuudessa Elisan verkon todetaan selvityksen mukaan tarjoavan korkeimman signaalitason. ECE:n mukaan tällä on erityisesti merkitystä nopeissa, yli megabitin datayhteyksissä.

Raportissa arvioidaan Soneraa kentänvoimakkuuksissa hieman DNA:ta vahvemmaksi. Verkossa olevien tukiasemasolujen määrässä Elisa on raportin mukaan kilpailijoitaan edellä. Toiseksi tässä sijoittuivat Sonera ja kolmanneksi DNA.

Elisa ilmoittaa laajentavansa 3g-verkkoaan edelleen siten, että kesään mennessä peittoalue on 200 paikkakuntaa. 3g-peittoa laajennetaan edelleen 300 uudella wcdma 900 -tukiasemalla tänä vuonna.

Kilpailijat eivät vahvista tuloksia

Mittaukset toteutettiin siten, että pääväyliä ajettiin kuntien keskusta-alueilla ja pääkaduilla, keskustaa ympäröivillä alueilla ja paikkakunnalle johtavilla pääteillä siihen asti, ettei kuuluvuutta enää ollut.

Mittaukset toteutettiin Nemo Handy -järjestelmällä, ja päätelaitteina toimivat Nokia 6680 ja N80. Ne kytkettiin wcdma 2100 MHz -tilaan, eli vain 3g-verkkoja haettiin.

Teliasonerasta ei haluttu kommentoida suoraan mittaustuloksia. Heidän mukaansa se vaatisi operaattoreista riippumattoman tutkimuksen, jossa tutkijataho valitsee esimerkiksi mitattavat alueet. Sonerassa pidetään ajatusta mittauksista kuitenkin hyvänä, kunhan lähtöasetelmat olisivat operaattoreille tasavertaiset.

Elisa on kuitenkin julkaissut netissä tiivistelmän (pdf) raportista. Tiedotusvälineet saivat pyynnöstä myös laajemman 16-sivuisen raportin.

Selvityksessä tutkittiin 3g-verkoissa kentän voimakkuuksia, eli puheluiden tai tiedonsiirron laatua ei selvitetty tutkimuksessa. Risto Jurvan mukaan tulokset voivat antaa kuitenkin myös viitteitä näistä.

Kentän voimakkuus ei kuitenkaan aina kerro koko totuutta verkon toimivuudesta, eli yhteyksissä voi olla eroja hyvilläkin voimakkuuksilla.

ECE:n Risto Jurva uskoo, että operaattorit tekevät samanlaisia mittauksia itsekin. Tämä oli ensimmäinen tilaustutkimus ECE:ltä julkistamista varten.

Elisa julisti 3g-verkkonsa parhaaksi Elisa vakuuttaa, että selvityksen 52 paikkakuntaa eri puolilla maata valittiin väestötiheyden mukaan. (Kuva: Elisa)
Elisa julisti 3g-verkkonsa parhaaksi Elisa vakuuttaa, että selvityksen 52 paikkakuntaa eri puolilla maata valittiin väestötiheyden mukaan. (Kuva: Elisa)
Tagit: 3g, Elisa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös