Elisa saa jatkaa 3g-verkkonsa hehkutusta
KKO:n mukaan Elisa saa jatkaa 3g-verkkonsa markkinointia toistaiseksi Suomen kattavimpana, koska Teliasonera ei onnistunut todistamaan väitteiden valheellisuutta.
Elisa ja Teliasonera ovat kiistelleet siitä, saako Elisa käyttää mainonnassaan ilmaisua "Suomen kattavin 3g-verkko" ja "verkkojemme peitto ja kattavuus ovat toimialan parhaat". Teliasoneran mukaan mittaustapa ei tukenut näitä väitteitä, ja mittaukset tehnyt yritys ei ollut riippumaton, koska se oli osallistunut Elisan verkon suunnitteluun. Elisa taas piti kolmen operaattorin 3g-verkon selvitystään kattavana ja riittävänä johtopäätösten tekemiseen. Korkein oikeus on hylännyt Teliasoneran vaatimukset kieltää Elisan markkinointi.
Kiistan ytimessä oli se, että Elisa oli mittauttanut European Communications Engineering Oy (ECE) -yhtiöllä 3g-verkkojen signaalitasoja haluamanaan ajankohtana ja valitsemallaan 52 paikkakunnalla. Teliasoneran mukaan tämä teki jo vertailusta puolueellisen. Molemmat operaattorit ovat laajentamassa 3g-verkkojaan, mutta projektit etenevät eri paikkakunnilla ja eri aikaan.
Kiista eteni ensin markkinaoikeuteen. Se hylkäsi keväällä Teliasoneran väliaikaista markkinoinnin kieltoa koskevan vaatimuksen. Markkinaoikeuden mukaan asianosaiset olivat täysin eri mieltä Elisan käyttämistä ilmaisuista Elisan kuuluvuusselvityksen puolueettomuudesta, kattavuudesta ja asianmukaisuudesta muutoinkin. Tulkinta siitä, oliko Elisa menetellyt elinkeinotoiminnassa sopimattomasti jäi riitaiseksi, eikä väliaikaistakaan markkinointikieltoa siksi määrätty.
Korkein oikeus tutki samoja perusteluja puolesta ja vastaan. Se katsoi, että markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Elisa saa siis jatkaa markkinointiaan toistaiseksi.








