Elisa vastaa Soneran valehtelusyytöksiin
Teliasonera Finlandin ylin johto on syyttänyt Elisaa valheellisen tiedon levittämisestä, kun Elisa julkaisi tutkimuksen 3g-verkkonsa kuuluvuudesta. Elisa vastaa syytöksiin julkaisemalla pian tutkimuksen netissä, jotta kaikki voivat arvioida sen perusteluita.
Elisa julisti tiedotteessaan 3g-verkkonsa Suomen parhaaksi. Sonera paheksui superlatiivimuodon käyttöä markkinoinnissa.
Tuotejohtaja Panu Lehti Elisasta sanoo, että Soneran toivotaan nyt siirtyvän keskustelemaan itse asiasta eli siitä, miten hyvä 3g-verkon kuuluvuus on. Lehti kertoo, että tutkimus tulee nettiin lehdistösivuille luettavaksi piakkoin, toivottavasti jo tänään.
Panu Lehden mukaan on koko toimialan etu, että verkkojen laadusta on saatavana vertailutietoa. "Olisi hienoa, että kaikki alkaisivat kilpailla verkon laadulla", heittää Lehti.
Panu Lehden mukaan verkon kuuluvuus ja toimivuus ovat monissa tutkimuksissa osoittautuneet jopa palveluiden hintoja tärkeämmiksi valintaperusteiksi asiakkaille.








