Elisan laajakaistaongelmat jatkuvat yhä

Osa asiakkaista ei vieläkään pääse nettiin
Elisan laajakaistaongelmat jatkuvat yhä Elisan mukaan verkkopiuhan siirtäminen A-Link Roadrunner 24 -modeemin porttiin 4 voi palauttaa yhteyden toimivaksi.

(Päivitetty 11.11.2008 klo 17:46. Lisätty tieto liittymämäärästä, jota ongelman arvioidaan koskevan, ja Elisan arviot vian jatkumisen syystä.)

Elisan mittava adsl-liittymien katkos jatkuu edelleen monilla asiakkailla, minkä seurauksena teleoperaattorin puhelinpalvelu on ruuhkautunut, ja vihaisia asiakkaita on jonottanut myös operaattorin liikkeissä. Elisan mukaan palvelinvikaa ei enää ole, vaan adsl-modeemin kaapeleiden vaihtaminen toiseen porttiin korjaa ongelman. Kaikilla asiakkailla tämäkään ei auta.

Elisa on julkaissut nettisivuillaan asiakastiedotteen ongelman korjaamiseksi adsl-modeemissa. Se ei kuitenkaan tavoita asiakkaita, jotka eivät pääse kotoaan internetiin.

Lisäksi Elisa tiedotti, että eilisen myrskyn aiheuttamien sähköverkon katkosten takia tukiasemia ja kiinteän verkon yhteyksiä on ollut nurin viime yöstä alkaen Etelä-Suomessa ja Hämeessä.

Palvelujohtaja Sami Komulainen Elisasta sanoo, että ongelme koskee ainakin joitain tuhansia asiakkaita, mutta ei kuitenkaan kymmeniä tuhansia asiakkaita. Aiemmin Elisa arvioi, että ongelmia olisi enää yksittäisillä käyttäjillä. Elisalla on yhteensä noin 432 000 adsl-liittymää eri puolilla Suomea.

Tietokone-lehden lukija kertoo käynnistäneensä A-Link Roadrunner 24 -modeeminsa monesti uudelleen ja vaihtaneensa kaapelit eri portteihin ohjeiden mukaan, mutta liittymä pysyy yhä toimimattomana.

Sami Komulainen kertoo ongelman johtuvan siitä, että palvelimelle asennettu uusi ohjelmisto on epäyhteensopiva joidenkin A-Linkin modeemien ja ohjelmistoversioiden kanssa. Ohje vaihtaa modeeemin 4-porttiin on tarkoitettu väliaikaiseksi ongelman kiertotieksi. Portti on määritelty eri tavalla adsl-modeemissa kuin muut verkkoportit.

Vika dhcp-palvelimissa alkoi alun perin jo sunnuntaina 9.11. noin klo 16:n jälkeen. Sen aiheutti kuormantasaajan ohjelmistovika, jonka seurauksena dhcp-palvelimet kaatuivat. Palvelinvian jälkeen kaikkien asiakkaiden modeemit eivät ole osanneet hakea ip-osoitteita uudelleen.

Tagit: Adsl, Elisa, Katkos
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös