EMC tuo uudistuksia järeään varmistukseen

Kolmella tekniikalla virrankulutus lähes puoleen
EMC tuo uudistuksia järeään varmistukseen EMC:n tallennuksen ja varmistuksen tuotavalikoima on laajentunut vuoden 2002 neljästä jo noin 20:een kaitteeseen. Kuvassa järeä DL 4400.

Las Vegas – EMC Computer Systems aloitti teknologiatapahtumansa julkistamalla uudistuksia raskaan sarjan varmuuskopiointiin. Yhtiö lupaa, että uudistusten myötä palvelinkeskusten virrankulutus laskee selvästi.

EMC:n tallennusyksikön johtaja Dave Donatelli sanoi tiedotustilaisuudessa EMC World -tapahtumassa, että digitaalisessa muodossa olevan tiedon määrän kasvu asettaa uusia vaatimuksia tallennus- ja varmistusjärjestelmille.

Tutkimusyhtiö IDC arvioi maailman digitaalisen tietomäärän kasvaneen 173 miljardiin gigatavuun vuonna 2006, ja yltävän 1773 miljardiin gigatavuun eli lähes 1800 exatavuun tai 1,8 zetatavuun vuonna 2011. "Informaation määrä kasvaa yli 60 prosenttia vuosittain, mutta kenenkään it-budjetti ei kasva samassa tahdissa, eikä sähköäkään voida käyttää niin paljon enemmän", sanoi Donatelli.

Maailmassa luodusta digitaalisen tiedon määrästä 70 prosenttia tulee yksittäisiltä kuluttajilta, mutta yli 80 prosenttia tietomäärästä on yritysten ylläpitämää. Se tarkoittaa palveluita kuten Flickr, Youtube ja Windows Live, joiden kautta esimerkiksi kuvia ja videoita jaetaan.

Kyse on operaattoreiden ja suuryritysten tiedon varmistuksesta, mistä kertovat jo ratkaisujen lähtöhinnat. EMC Disk Library 3D 1500 ja 3000 tulevat saataville vielä toukokuussa alkaen 110 000 ja 210 000 dollarilla ennen veroja. EMC DL 400 000 tulee saataville heinäkuun lopussa alkaen 200 000 dollarilla. Yhtiö julkisti uudet versiot Avamar 4.0 - ja Networker Fast Start -varmistusohjelmistoistaan, ja niiden hinnat lähtevät noin 18 000 dollarista.

EMC vakuuttaa vastaavansa haasteeseen tuotekehityksensä ja yritysostojen kautta. Yhtiö on ostanut yli 30 yritystä, keskimäärin 1,8 miljardilla dollarilla vuosittain. Saman verran se arvioi käyttäneensä tuotekehitykseen.

EMC World -tapahtumassa esitellään uusia ratkaisuja, joilla tosiaikaisen tallennuksen ja varmuuskopioinnin kasvaviin vaatimuksiin yritetään vastata.

Päällekkäisen tiedon varmistaminen pois

"De-duplikointi" tarkoittaa karkeasti yksinkertaistettuna sitä, että varmuuskopioista karsitaan samanlaiset bittijonot riippumatta siitä, onko kyseessä sama vai eri tiedostoformaatti. Näin esimerkiksi Powerpoiint-esityksistä varmistetaan kaikki tieto vain kerran, ja sama binääritieto niin mp3-tiedostossa kuin toimistoasiakirjassa täytyisi samoin tallentaa vain kerran.

EMC:n mukaan tekniikka tulee aikoinaan laajasti kaikkeen varmistukseen, mutta tarkemmin aikataulua ei kerrottu kuin nyt julkistettujen järeimpien järjestelmien osalta.

Mekaanisten levyjen disk spin-down-tekniikalla taas tallennusjärjestelmän kiintolevyt lakkaavat pyörimästä turhaan, kun niitä ei tarvita. EMC julkisti myös uuden aiempaa vähemmän virtaa kuluttavan teratavun ata-kiintolevyn.

Näiden kolmen tekniikan avulla virrankulutuksen ilmoitetaan putoavan parhaimmillaan 47 prosenttia edellisen sukupolven virtualisiin levykirjastoihin nähden, joihin ominaisuus tuodaan päivityksenä.

Vaikka de-duplikointi tuodaankin vasta järeään varmistukseen, Dave Donatelli sanoi käyttökohteita olevan eri tekniikoilla niin arkistoinnissa, etätoimistojen varmistuksissa kuin esimerkiksi virtualisoitujen Vmware-koneiden kanssa. DL-4000-järjestelmään uudistus tuodaan maksuttomana uudistuksena.

EMC tuo uudistuksia järeään varmistukseen Dave Donatelli kehui, että EMC:n kaikki neljä yksikköä kasvavat yli 10 prosentin vauhdilla. Markkinoiden keskiarvo on seitsemän prosentin tuntunassa.
EMC tuo uudistuksia järeään varmistukseen Dave Donatelli kehui, että EMC:n kaikki neljä yksikköä kasvavat yli 10 prosentin vauhdilla. Markkinoiden keskiarvo on seitsemän prosentin tuntunassa.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös