EMI ja Nokia sanailivat kopiosuojauksista
Wemppa Koivumäki (vas.) ja Matti Kuorehjärvi vastasivat kysymyksiin muun muassa kopiosuojauksista.
Levy-yhtiö EMI Music uskoo Nokian musiikkikaupan piristävän Suomessa digimusiikin myyntiä. Suomessa sen osuus on vasta viitisen prosenttia, kun kansainvälisesti osuus on jo 15 prosentin luokkaa euroissa laskettuna. Nokia esitteli kauppaa eilen suomalaiselle medialle, ja esille nousi tietysti myös kopiosuojausten tilanne. EMI haluaisi luopua niistä vaikka heti.
Nokia käyttää musiikkikaupassaan Windows Media -formaatin kopiosuojausta (drm), eikä yhtiö lupaillut vielä drm:stä luopumista.
"Se (drm) on kaikille on tärkeä kaikille osapuolille, oli sitten levy-yhtiö tai kuten Nokia, jolla on kauppapaikka musiikin myymiseen. Se on tärkeä kysymys, joka vaikuttaa kaikkiin osapuoliin", johtaja Matti Kuorehjärvi Nokian Services ja Software -yksiköstä Tietokoneelle.
"Voin vastata vain oman konsernin näkökulmasta, koska on erilaisia strategioita ja toimintatapoja. EMI:n strategia on ollut viime toukokuusta lähtien se, että haluamme myydä digitaalisessa maailmassa kaiken ilman drm:ää. Muun muassa Nokian kanssa on menossa neuvottelut siitä, että drm:ää ei olisi ainakaan meidän tiedostoissa", sanoi EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki.
"Haluamme löytää strategian, joka toimii meille ja eri levy-yhtiöiden kanssa. Eri yhtiöillä on erilaiset strategiat. EMI on jo valmis myymään musiikkia ilman drm:ää, mutta hyvin monet levy-yhtiöt eivät ole tässä tilanteessa vielä", jatkoi Kuorehjärvi tiedotustilaisuudessa.
Keskusteluita käydään levy-yhtiöiden kanssa
Tällä hetkellä kaikki musiikki on Nokian kaupassa drm-suojattua. Useimmat kappaleet saa kopioida levy-yhtiöstä riippuen viiteen kertaan pc:lle ja mobiililaitteisiin. Jos musiikin polttaa cd-levylle, drm putoaa kokonaan pois.
Taustakeskustelussa Nokiasta kerrottiin, ettei yhtiö ole pitämässä härkäpäisesti kiinni drm:stä, vaan syy varovaisuuteen ovat neuvottelut useiden levy-yhtiöiden kanssa. Hankalaa voi olla myös selvittää kuluttajille musiikkikaupan toimitusehtoja, jos yhden levy-yhtiön musiikki ei olisi drm-suojattua, mutta suurin osa musiikista olisi.
Nokia lupaa tämän vuoden aikana saataville Comes With Music -palvelunsa, jossa uuden musiikkikännykän mukana saisi rajattoman valikoiman musiikkia vuodeksi käyttöönsä, ja musiikit saisi myös pitää vuoden jälkeen. Nokia julkisti Universal Musicin lähtevän tähän ensimmäisenä.
Wemppa Koivumäen mukaan myös EMI on kiinnostunut lähtemään mukaan. "Uskon vahvasti, että siinä vaiheessa kun palvelu lanseerataan, olemme koko valikoimamme kanssa mukana."
Keskustelua käytiin siitä, mikä olisi sopiva hinta laitteen päälle rajoittamattomasta kuunteluoikeudesta. Financial Times -lehti on arvioinut haarukan asettuvan 20–80 euron välillä Applen ja Nokian suunnitelmissa. Nokiasta ei otettu tähän vielä kantaa, ja Koivumäki sanoi, että musiikin arvon mukaan hinnan pitäisi olla mieluummin arvion yläpäästä.
EMI:llä suuret odotukset Nokian kaupalle
"Ylipäätänsä nettiostaminen on tullut aika paljon jälkijunassa Suomessa. Jos vertaamme vaikka Ruotsiin, nettiostamisessa Suomea voi ihan yleisestikin kutsua kehitysmaaksi. Digitaalisen musiikin markkinoilla Suomessa on ollut tilanne, että kotimaiset toimijat ovat markkinoineet omia kauppapaikkojaan erittäin heikosti, markkinointia ei oikeastaan edes ole ollut. Ja samaan aikaan suurin toimija, eli Applen Itunes, ei ole itse asiassa markkinoinut täällä ollenkaan", totesi Koivumäki.
Hänen arvionsa mukaan Itunesin osuus digimusiikin myynnistä on Suomessakin peräti 50 prosentin luokkaa.
Koivumäki kiitteli Nokian tuloa musiikkibisnekseen siksi, että uskoo Nokian myös markkinoivan palvelua, eikä vain odota ihmisten vain eksyvän sivuille.
Matti Kuorehjärvi kertoi, että noin musiikkikaupassa on nyt kolmessa lanseerausmaassa noin kaksi miljoonaa kappaletta, mutta näissä on vaihtelua paikallisesti. Nokia haluaa paikallista tarjontaa mukaan, ja esimerkkinä tästä kaupassa julkaistiin eilen indie-yhtye Poets of the Fallin uusi albumi – viikkoa ennen muita kauppapaikkoja yksinoikeudella.
Suomessa myydystä musiikista viime vuonna noin 60 prosenttia oli kotimaista, joten sen merkitys on suuri myös online-musiikkikaupan menestykselle.








