Ensimmäisenä netti autoon - BMW:ltä syyskuussa
BMW kertoo, että yhtiö aikoo tuoda maailman ilmeisesti ensimmäisen rajoittamattoman internetyhteyden autoihinsa, jo syyskuusta alkaen. Jotain rajoituksia on sentään auton kuljettajalle, ja nettiyhteys vaatii kuukausimaksun.
BMW kertoo, että internetominaisuus liitetään yhtiön Idrive-järjestelmään ensimmäisenä Saksassa syyskuussa. Sen jälkeen ominaisuus laajennetaan nopeaan tahtiin muille markkinoille.
Kuljettaja saa olla netissä vain alle 5 km/h vauhdissa
Nettiyhteyteen käytetään matkapuhelimista tuttua edge-tekniikkaa. Sen tarjoamat nopeudet eivät ole yhtä hyviä kuin 3g-verkossa, mutta toisaalta edge toimii paljon laajemmalla alueella. Kuukausimaksu kännykkäverkkoyhteydelle tulee olemaan noin 15 euroa kuukaudessa Euroopassa.
Nettiyhteys on ajateltu esimerkiksi navigointijärjestelmään liittyvien tietojen hakuun. Nettiyhteyttä käytetään pienellä ohjaimella, joten ainakaan alkuvaiheessa ei ole tiedossa täyttä tietokoneen veroista nettikokemusta.
Lisäksi kuljettajan kohdalla nettiyhteyttä voi käyttää vain alle viiden kilometrin tuntinopeuksissa. Nettiyhteyden voi saada kuitenkin myös takapenkkiläisten käyttöön heidän omiin viihderuutuihinsa, ja silloin netti on käytössä kaikissa nopeuksissa.








