Ensin Web 2.0, kohta Traffic 2.0
Älykkään tieliikenteen ja sen palveluiden tutkimusohjelman hakemus on jätetty kesällä Tekesiin, ja myönteistä rahoituspäätöstä odotetaan lokakuun aikana. Tivit Oy:n Cooperative Traffic ICT -ohjelman ensivaiheen budjetti on noin neljä miljoonaa euroa ja alkamassa on 13 eri projektia.
Projekteihin osallistuu yli 20 organisaatiota. Älykkään liikenteen tutkimusohjelmaa Tekesillä luotaavan Hannu Hakalan mukaan tutkimusohjelmalla tuetaan voimakkaasti suomalaista alan osaamista. Hakala uskoo, että liikenteen telematiikka voi rakentua vuorovaikutteisesti samalla tavalla kuin internet 2.0.
"Puhuisin kuvaannollisesti termillä Traffic 2.0. Voi ajatella sitä, miten liikenteessä olevat ihmiset voivat itse osallistua liikennetiedon kokoamiseen erilaisten älykkäiden tunnistimien avulla. Reittien sujuvuudesta voidaan erittäin tehokkaasti kerätä tietoa", Hakala kuvaa.
Hakala uskoo, että Cooperative Traffic ICT -ohjelma tulee tuloksineen näkymään laajalti ja vaikuttamaan alan kehitykseen Suomessa. Hankkeissa mukana olevia yrityksiä ovat Elektrobit, Nokia, Ramboll, Infotripla, Mobisoft, Taipale Telematics, Tampere Parking House, Vidamin, Aksulit ja Meshworks Wireless. Tutkimusyksiköistä VTT:n lisäksi ovat mukana Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistot sekä Tampereen teknillinen yliopisto.
Ohjelman ensimmäisen vaiheessa tehdään noin 36 henkilötyövuotta.
(Prosessori)








