Ensitesti: Windows 7 on viritetty Vista
Windowsin tulevaan seiskaversioon kohdistuvat kovat odotukset. Käyttäjät odottavat sen olevan nopeampi ja parempi kuin Vista, Microsoft puolestaan varmasti toivoo sen olevan edeltäjäänsä helpommin myytävä. Uudessa Tietokoneessa on otettu suurennuslasin alle seuraavan Windowsin varhainen testiversio.
Toimittajamme Tero Lehto sai käsiinsä yleiseen jakoon joskus myöhemmin tulevia beeta- ja release candidate -versioita varhaisemman testiversion Los Angelesissa Microsoftin kehittäjäpäivillä. Vaikka siinä ollaan vielä kaukana lopullisesta myyntiin tulevasta versiosta, periaatteet ja kehityksen suunta käyvät jo selvästi ilmi.
Microsoft ei ole yrittänyt mullistaa käyttöjärjestelmiä uudella Windows-versiollaan, jota Tero kuvailee testauksen perusteella päivitetyksi ja uudistetuksi Vistaksi. Siinä on korjattu joukko ihmisiä Vistassa ärsyttäneitä ominaisuuksia ja samalla saatettu oheisohjelmia paremmin nykyvaatimuksia kestävälle tasolle.
Yksi parhaista Windows 7:n ominaisuuksista sekä käyttäjän että myös Microsoftin kannalta onkin vahva yhteensopivuus Vistan kanssa, joka on käyttöjärjestelmien samankaltaisuuden ansiota. Niinpä seiskalla on hyvä ajuri- ja laitetuki jo ennen julkaisua.
Lue koko testi Tietokoneen keskiviikkona ilmestyneestä numerosta 13/2008.








