Etätyökeskus pätkii työmatkat
Pääministeri Matti Vanhanen esitteli jokin aika sitten puutarhakaupunkivisionsa, jota pahat kielet kuvailivat pyrkimykseksi tehdä kaikista nurmijärveläisiä, vähintäänkin henkisesti. Vanhasen visioon istuisi mainiosti Ciscon perustama etätyökeskus, jolla päästäisiin eroon pitkistä työmatkoista.
Cisco on avannut Amsterdamin liepeillä ensimmäisen Smart Work -etätyökeskuksen. Keskuksessa on sekä yksittäisiä työpisteitä että ryhmätyötiloja, joissa ihmisillä on käytössään edistykselliset it-työvälineet. Käytettävissä on esimerkiksi Telepresence-virtuaalineuvotteluratkaisu. Oheispalveluna tarjolla on lastenhoitoa, lounaspaikkoja ja pankkipalveluita.
Ideana on antaa keskustojen ulkopuolella asuville ihmisille mahdollisuus työntekoon siten, että työmatkoista selviä parhaimmillaan jopa kävellen. Smart Work -keskus sijaitsee Almeressa noin 20 kilometrin päässä Amsterdamista. Sen tiloissa ahertaa nyt HP:n, IBM:n ja Amsterdamin kaupungin työntekijöitä.
"Etätyökeskuksia voisi meilläkin perustaa tulevaisuudessa esimerkiksi vaikka Nurmijärvelle, Vihtiin ja Tuusulaan. Tiedonvaihto ei ole enää syy siirtyä fyysisestä sijainnista toiseen, sillä kaikki tarvittava teknologia on jo olemassa. Nyt kyse on siitä, kuinka osaamme ottaa sen käyttöön oikealla tavalla", Suomen Ciscon toimitusjohtaja Esa Korvenmaa sanoo.








