EU: mp3-soittimet tuhoavat salakavalasti kuuloa
EU:n virasto on tutkinut mp3-soitinten vaikutusta kuuloon. Päätelmä oli se, että jo viisi tuntia liian kovaa kuuntelua viikossa voi aiheuttaa kuulovaurioita. Kuulotuhojen salakavala ongelma on se, että vahinkoja ei huomaa heti vaan vasta todella pitkän ajan kuluttua.
Asiaa on tutkinut EU-elin Scientific Committee on Emerging and Newly Identified Health Risks, ja raportista kertoo Herald Tribune -lehti. Raportin mukaan mp3-soittimet ovat merkittävä terveysriski, ja ne uhkaavat ainakin 10 miljoonan eurooppalaisen kuuloa.
Tutkimuksen mukaan viisi tuntia kovaäänistä musiikinkuuntelua mp3-soittimella ylittää melutason, jonka työntekijät saavat koko työviikon aikana meluisimmissa tehtaissa. Ja jos musiikkia kuunnellaan mp3-soitinten kovimmilla äänentasoilla, voi vakavia kuulovaurioita syntyä hyvin nopeastikin.
Nuorena ei huomaa mitään - viiden vuoden päästä kuulovaurio
Ongelma on raportin mukaan se, että liian kovaäänisellä kuuntelulla ei usein ole mitään vaikutuksia nuorella iällä. Vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä, ja silloin on liian myöhäistä tilanteen korjaamiseen, kertoo Herald Tribune.
Tutkimuksen mukaan tunti kovaäänistä kuuntelua päivässä tuo melkoisen riskin siihen, että viiden vuoden päästä kuuntelijalla on pysyvä kuulovaurio. Tutkimuksessa arvioidaan, että 5-10 prosenttia kuuntelijoista on tällä riskialueella.








