EU päätti tiukasta internetin terroristilaista
EU:n jäsenvaltiot ovat päässeet sopimukseen uusista tiukoista keinoista, joilla pyritään estämään terroristiryhmien julkista toimintaa netissä. Tämä tietänee muutoksia myös Suomessa. Pelkkä terrorismiin yllyttäminenkin netissä muuttuu rangaistavaksi.
EU-jäsenmaiden sisä- ja oikeusministerit päättivät, että Euroopan unioniin luodaan yhteistä lainsäädäntöä estämään terrorismia.
Terrorismiin yllyttäminen ja värvääminen tulee rikokseksi
"Jokaisen jäsenvaltion täytyy ryhtyä tarvittaviin toimiin, jotta terrorismiin liittyviin rikoksiin kuuluvat … julkinen yllyttäminen terrorismirikoksen tekoon, värvääminen terrorismiin ja terrorismiin kouluttaminen", sanoo sopimuksen teksti uutistoimisto Reutersin mukaan.
Tavoitteena on, että kaikenlainen terrorismiryhmien julkinen toiminta internetissä tehdään laittomaksi, jotta se voidaan estää ja siitä voidaan rangaista.
Reuters kertoo, että ilmaisunvapauden puolustajien tyynnyttämiseksi tekstiin on nimenomaan kirjattu, että lakia ei saa käyttää ilmaisunvapauden tai lehdistön vapauden rajoittamiseen.
Nyt tehty sopimus velvoittaa jäsenvaltiot tekemään tarvittavat muutokset omiin lainsäädäntöihinsä. Muutoksia on todennäköisesti tiedossa myös Suomessa.








