EU-suunnitelmat: yhteydet poikki piraateilta
EU-komissio harkitsee vahvistamattomien tietojen mukaan internet-palveluntarjoajien houkuttelemista valvomaan asiakkaidensa nettiliikennettä sekä raportoimaan ja tarvittaessa puuttumaan siihen, mikäli kyseessä on laiton tiedostonjakaminen.
Petteri LavolanThe European Parliament -blogin mukaan komissiossa suhtaudutaan positiivisesti sellaiseen toimintatapaan, jossa palveluntarjoajat tarkkailevat asiakkaidensa toimintaa ja raportoivat epäilemänsä tekijänoikeusrikkomukset edelleen oikeudenhaltijoille. Myös yhteyksien katkaiseminen epäilyttäviltä asiakkailta saattaisi kuulua keinovalikoimaan.
Blogin mukaan "eräät virkamiehet" edistävät suunnitelmia, joiden avulla tällainen operaattoreille vapaaehtoinen toiminta tulisi mahdolliseksi. Tällä hetkellä operaattoreilla ei EU-tasolla tällaisia toimintatapaa ole. Blogin mukaan kannustimena operaattoreille on, että liikenteen seuraaminen ja raportointi päästäisi ne pälkähästä oikeudenomistajien nostamissa oikeusjutuissa tiedostonjakajia vastaan.
Blogi ei mainitse tarkkoja lähteitä tiedoilleen. Väitetyt suunnitelmat ja niiden edistäminen liittyvät komission EU-parlamentille annettavaan suositukseen, jolla pyritään parantamaan online-sisältöjen saatavuutta ja luomaan vahva EU:n laajuinen markkina-alue näille sisällöille.
Suosituksesta on olemassa alustava versio, jossa piratismin vastaisen taistelun aseiksi mainitaan lainsäädännön ja koulutuksen lisäksi yhteistyön parantaminen palveluntarjoajien kanssa. samassa yhteydessä mainitaan Ranskan suunnitelma pystyttää virallinen elin, jonka oikeuksiin kuuluu muun muassa nettiyhteyksien katkaiseminen tiedostonjakajilta.
Komissio on pyytänyt kommentteja alustavaan suositukseensa. Kommenttien viimeinen jättöpäivä on 29. helmikuuta.
Vastaava ehdotus esillä myös toisaalla
Komission ehdotus ei ole ainoa laatuaan EU:n elimissä. Tänään ja huomenna EU:n parlamentin CULT-komiteassa käsitellään mietintöluonnosta, jossa ehdotetaan useita toimenpiteitä koskien EU:n kulttuurintuotantoa. Komitean brittijäsen Christopher Heaton-Harris tarjoaa mietintöön omaa lisäystään, joka velvoittaisi operaattorit estämään luvattoman tiedostonjakamisen ja sulkemaan yhteydet asiakkailta, jotka näin toimivat.
CULT-komitean mietintö ja Heaton-Harrisin ehdottamat lisäykset siihen eivät kuitenkaan johda EU-direktiiviin. Mietintöä voi Tietokoneen haastatteleman suomalaisen EU-asiantuntijan mukaan pitää lähinnä jonkinlaisena osoituksena komitean ja EU-parlamentin edustajien mielipiteistä asiassa.








