Euroopan kännykkämyynti kääntyi laskuun
Kännykkämyynti kasvaa yhä Aasiassa, mutta kääntyi jo laskuun Euroopassa. Nokia hakee piristystä myyntiin tuomalla entistä kehittyneempiä ominaisuuksia myös alle 100 euron puhelimiin. Kuvassa uusi Nokia 2330 classic.
Heikentynyt taloustilanne on kääntänyt kännykkämyynnin Euroopassa laskuun pitkään jatkuneen nousun jälkeen. Tutkimusyhtiö IDC arvioi Länsi-Euroopassa toimitetun 45,8 miljoonaa kännykkää heinä–syyskuun aikana, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Nokian kännykkätoimitukset alueella laskivat Gartnerin mukaan 19,2 prosenttia 16 miljoonaan laitteeseen. Markkinaosuus romahti 34,9 prosenttiin viime vuoden 39,8 prosentista. Sony Ericssonin myynti laski lähes yhtä paljon, 14,6 prosenttia seitsemään miljoonaan kännykkään. Voimakkaimmin tui alas Motorolan myynti, 48,8 prosenttia 2,1 miljoonaan kännykkään.
Kaikilla myynti ei kuitenkaan laske. Samsung vahvisti asemaansa toiseksi suurimpana valmistajana. Markkinaosuutta kertyi 28,1 prosenttia ja myyntiä 12,9 miljoonaa kännykkää. Samsung ei ole koskaan ollut näin lähellä Nokian perässä.
Maailmalla kauppa vielä kasvaa
Hyvässä kasvuvedossa on myös taiwanilainen HTC, joka kasvatti myyntiään 175 prosenttia 1,1 miljoonaan laitteeseen. Blackberry kasvatti niin ikään myyntiään 60 prosenttia 0,8 miljoonaan laitteeseen.
Applen Iphonen osuus Euroopan kännykkämyynnissä oli 4,3 prosenttia 1,95 miljoonan laitteen myynnillä.
Maailmanlaajuisesti kännykkätoimitukset ovat vielä kasvussa. Tutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi myynnin kasvaneen viitisen prosenttia noin 303 miljoonaan puhelimeen kolmannella neljänneksellä.
Kännykkämyynti siis lisääntyy vielä Intiassa, Kiinassa, Venäjässä ja muilla kehittyvillä markkinoilla. Heikentynyt taloustilanne on kuitenkin purrut näihinkin markkinoihin ja syönyt osan kasvusta.
Maailmalla Nokian ykkösasema on Eurooppaa vahvempi, 39,8 prosenttia verrattuna Samsungin 17,1 prosenttiin. Sony Ericsson ja Motorola olivat lähes tasoissa noin 8,5 prosentissa.
Strategy Analytics arvioi, että kasvu jatkuu myös loka–joulukuussa viiden prosentin vauhtia viime vuoteen nähden. Koko vuoden kännykkämyynniksi SA ennustaa 1,23 miljardia puhelinta, yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Samsung kasvattaa myyntiään yhä Euroopassakin ja kirii lähemmäs Nokiaa kuin koskaan aiemmin. Uusi kosketusnäytöllinen Windows-älypuhelin Samsung Omnia on saanut paljon huomiota osakseen.
Samsung kasvattaa myyntiään yhä Euroopassakin ja kirii lähemmäs Nokiaa kuin koskaan aiemmin. Uusi kosketusnäytöllinen Windows-älypuhelin Samsung Omnia on saanut paljon huomiota osakseen.








