Facebook paisuu - hurjaa kasvua palvelimissa, työntekijöissä …

100 miljoonaa taalaa uusiin palvelimiin
Facebook paisuu - hurjaa kasvua palvelimissa, työntekijöissä …

Facebook paisuu kuin pullataikina. Käyttäjämäärien äärimmäinen kasvu näkyy myös käytännössä. Facebook on kerännyt satojen miljoonien sijoituksia, joilla rahoitetaan nopeaa kasvua työntekijöissä, ja vielä paljon hurjempaa kasvua palvelinmäärissä.

Facebookin käyttäjämäärät ovat hurjassa kasvussa. Comscoren arvioiden mukaan koko maailmassa Facebook-käyttäjiä olisi nyt melkein 110 miljoonaa. Tämä tarkoittaisi käyttäjämäärän kolminkertaistumista vain noin vuoden aikana.

Sadoilla miljoonilla palvelimia

Haaste näin valtavassa kasvussa ovat palvelinkulut. Businessweek-lehti kertoo, että vain reilussa puolessa vuodessa Facebook on kerännyt 360 miljoonaa dollaria (noin 225 miljoonaa euroa) kasvunsa rahoittamiseen. Tämäkään ei ole riittänyt, sillä Facebook on Businessweekin mukaan juuri saanut 100 miljoonan dollarin (noin 63 miljoonaa euroa) uuden lainan, joka käytetään kokonaan laitehankintoihin.

Facebook ei kerro palvelintensa määrää, mutta Businessweekin mukaan tutkimusyhtiöt arvioivat palvelinmääräksi noin 10 000. He laskevat, että uudella sijoituksella Facebook voi kasvattaa palvelinmääräänsä jopa 50 000 uudella koneella. Se antaisi Facebookille myös tarvittavaa kasvun varaa.

Facebook kasvaa nopeasti myös työntekijöiden määrällä mitattuna. Yhtiössä työskentelee nyt jo 550 henkilöä. Reilun puolen vuoden kuluttua lukeman pitäisi kasvaa noin 700-1000 hengen tasolle.

Viime vuonna Facebook keräsi tuloja noin 150 miljoonaa dollaria (noin 95 miljoonaa euroa). Tammikuussa Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg arvioi, että tänä vuonna tuloja pitäisi tulla noin 300-350 miljoonaa dollaria (noin 190-220 miljoonaa euroa).

Tagit: Facebook
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös