Facebook tulee pikaviestintään

Facebook parantaa yksityisyydensuojaa
Facebook tulee pikaviestintään

Sosiaalisten nettipalveluiden kovimpiin kasvajiin kuuluva Facebook on esitellyt uusia ominaisuuksia. Ne parantavat erityisesti yksityisyydensuojaa, jota on viime aikoina arvosteltu. Facebookista näyttäisi myös tulevan kilpailija pikaviestiohjelmille.

Facebookin idea on se, että omia sivuja pääsevät näkemään vain omat ystävät, joille käyttäjä on antanut luvan. Näin sivulle voi laittaa paljon tarkempia ja henkilökohtaisempia tietoja kuin avoimille nettisivuille.

Ystäviä voi erotella ryhmiin

Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että kun ystäväksi kerran pääsee, saa näkyvyyden kaikkiin henkilön tietoihin palvelussa. Käyttäjiä ei mitenkään erotella.

Facebookin uudet ominaisuudet parantavat yksityisyyden turvaa. Niiden avulla käyttäjä voi erotella ystäviään ryhmiksi, jotka näkevät eri osia sivuista. Käyttäjä voi esimerkiksi määritellä sukulaisille, ystäville ja työtovereille tarkoitetut tiedot. Käyttäjä voi tehdä muunkinlaisia ryhmiä erilaisilla sisältöoikeuksilla.

Facebook kertoo myös, että lähiviikkoina palveluun yhdistetään Facebook Chat -ominaisuus. Sen avulla käyttäjät voivat lähettää toisilleen pikaviestejä, ja keskustella Facebookin sisällä.

Tagit: Facebook
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös