Firefox 3:n esiversio valmis - varo asennusta
Mozilla-säätiö on julkaissut Firefox 3 -nettiselaimesta ensimmäisen julkaisua edeltävän Release Candidate -version. Firefox 3:n beetatestaus on ohi, ja selain alkaa olla valmis. Tämä muuttaa samalla asennustapaa. Jos käyttäjä ei ole varuillaan, hän saattaa menettää tärkeitä lisäosiaan.
Firefox 3 on tähän saakka ollut beetatestauksessa, ja ohjelma on asentunut erilleen nykyisestä Firefox 2 -selaimesta. Molempia selaimia on siis voinut käyttää yhtä aikaa.
Tarkista ovatko lisäosat jo valmiit
Nyt kun Firefox 3 alkaa olla valmis, on myös asennustapa muuttunut normaaliksi. Firefox 3 RC1 asentuu yleensä Firefox 2 selaimen päälle.
Tässä on se tilapäinen ongelma, että kaikki Firefox 2 -selaimen lisäosat eivät vielä toimi Firefox 3:ssa. Esimerkiksi kielentarkistus tai muut lisäosat eivät ole välttämättä vielä tarjolla Firefox 3:lle. Jos lisäosat ovat omassa käytössä tärkeitä, kannattaa niiden saatavuus tarkistaa ennen Firefox 3:n asennusta.
Firefox 3 parantaa nopeutta, tietoturvaa ja käytettävyyttä
Mozilla kertoo, että Firefox 3 RC1 -versiossa on esimerkiksi suorituskykyä parannettu edelleen. Myös käyttöliittymää on viilattu paremmaksi.
Firefoxin kenties suurin parannus on nopeus. Mozillan mukaan se on joissain tehtävissä jopa nelisen kertaa nopeampi kuin Firefox 2. Firefox 3:ssa on myös pyritty parantamaan selvästi selaimen tietoturvaa ja käyttömukavuutta.
Mozillan sivuilta löytyvät Firefox 3:n julkaisuilmoitus, uudet ominaisuudet ja lataussivu.








