Fujitsu ja Siemens vahvistivat eronsa
Palvelimia sekä kuluttaja- ja yritys-pc:itä valmistavasta Fujitsu Siemens Computersista tulee huhtikuusta 2009 alkaen pelkkä Fujitsu, kun yhtiö ostaa ulos monialayhtiö Siemensin. Vuodesta 1999 toiminut yhteisyritys eroaa noin 450 miljoonan euron käteiskaupalla. Fujitsu perustelee ratkaisua sillä, että yhtiö haluaa kasvaa voimakkaasti Japanin ulkopuolella, josta sen liikevaihdosta tulee nyt 60 prosenttia.
Kauppa vahvistettiin myöhään keskiviikkona Japanin aikaa. Se vaatii vielä viranomaishyväksynnät, mutta Fujitsu Siemens Computersista (FSC) on määrä tulla Fujitsu 1. huhtikuuta alkaen. Fujitsu otetaan keväästä alkaen käyttöön yritysnimenä.
Japanissa talous on heikentynyt, joten yhtiö hakee kasvua Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä. Fujitsu Siemens Computersin liikevaihdosta 24 prosenttia on tullut palvelimista, 28 prosenttia yrityskoneista, 16 prosenttia palveluista ja 19 prosenttia kuluttajakoneista. Konserniin kuuluu Suomessa siis myös ict- ja ulkoistuspalveluita tarjoava Fujitsu Services.
Konsernin on arvioitu haluavan luopua heikommin kannattavista kuluttajamarkkinoiden koneistaan, mutta näitä aikeita ei ainakaan vielä ole vahvistettu. Sekään ei ole vielä tiedossa, millä nimillä tuotteet jatkavat.
Siemens taas haluaa pois ict-alalta keskittyäkseen energia-, terveydenhuolto- ja teollisuusalojen liiketoimiinsa.








