Gates povaa ohjelmistovallankumousta
Microsoftin entinen päämies Bill Gates ennustaa, että lähivuosina nähdään merkittäviä läpimurtoja niin tietotekniikkalaitteissa kuin ohjelmistoissakin. Hän esitteli näkemyksiään puhuessaan Microsoftin Aasian tutkimusyksikön kymmenvuotisjuhlissa. Tämä oli Gatesin ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen kun hän heinäkuussa vetäytyi eläkkeelle.
Infoworldin mukaan Gates ennusti ohjelmistovetoista maailmaa. Ohjelmistot ovat ratkaisevassa asemassa niin tietokoneissa kuin puhelimissa, mutta kehitys ei pysähdy tähän, ne tunkeutuvat kaikkialle, hän vakuutti.
Gates arveli esimerkiksi television ja internetin kasvavan saumattomasti kiinni toisiinsa. Symbioosin tuloksena televisiolla voi tehdä nettihakuja ja kutsua videoita katsottavakseen suusanallisilla komennoilla. Juuri tällaisia televisioita kehitellään Microsoftin Aasian tutkimusyksikössä.
Bill Gates on koonnut huomattavan osan jättiomaisuudestaan käyttöjärjestelmillä ja -liittymillä. Tällä saralla hän nosti merkittävänä innovaationa esiin entistä luonnollisemmat käyttöliittymät (NUI, natural user interface). Gatesin mukaan näitä on suotta väheksytty, tulevaisuuden laitteita ohjataan entistä enemmän esimerkiksi koskettamalla ja sanallisesti.








