Google alkaa varoittaa reikäisistä web-sivuista

Kokeilu alkaa Wordpress-ohjelmasta
Google alkaa varoittaa reikäisistä web-sivuista

Google kertoo kokeilevansa uutta hanketta, jossa web-sivujen ylläpitäjiä varoitetaan sivuilla olevista turva-aukoista. Googlen tarkoitus on yrittää vähentää rikollisten hyökkäyksiä web-sivuille. Kokeilu aloitetaan klassisella web-sivujen turvamokalla.

Google kertoo uudesta hankkeesta blogissaan. Google kertoo web-sivuille tehtävien hyökkäysten määrän kasvaneen, ja yhtiö yrittää siksi auttaa ylläpitäjiä.

Ylläpitäjille välitetään viestejä sivujen ongelmista Googlen Message Center -palvelussa, joka on tarkoitettu web-sivun ylläpitäjille. Googlen hakukoneen indeksoijat käyvät koko ajan läpi web-sivuja, joten turvaongelmia on helppo etsiä.

Ensin Wordpressin ongelmia päin

Kokeilu aloitetaan Wordpress-ohjelmasta, joka on yksi netin suosituimmista alustoista esimerkiksi blogeille. Rikolliset ovat onnistuneet hyökkäämään lukemattomille sivustoille Wordpressin turva-aukkojen kautta, kun ylläpitäjät eivät ole huomanneet päivittää sivuja.

Jos Wordpressiä ei ole päivitetty uusimpaan ja korjattuun versioon, Google varoittaa ylläpitäjää Message Center -palvelunsa kautta. Viestejä näytetään takautuvastikin, eli jos ylläpitäjä haluaa liittyä Message Center -palveluun myöhemmin, hän saa aiemmat viestit silloin nähtäväksi.

Hanketta kokeillaan ensin reilulle 5000 ylläpitäjälle. Jos palaute on hyvää, hanketta voidaan laajentaa muille sivuille ja muihin turvaongelmiin.

Tagit: Google, Turva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös