Google Android-kännykkä: ihastusta ja pettymystä
Maailman ensimmäinen Googlen odotetulla Android-ohjelmistolla varustettu älypuhelin on esitelty. HTC Dream -työnimellä tunnettu puhelin on virallisesti T-Mobile G1. Puhelimessa ja Android-ohjelmistossa on monia kiitettyjä piirteitä, esimerkiksi hinta. Toisissa kohdissa - esimerkiksi ulkonäössä - uutuus oli hienoinen pettymys.
T-Mobile operaattori aloittaa G1-puhelimen myynnin Yhdysvalloissa lokakuun 22. päivänä. Puhelimen ostohinta kahden vuoden sopimuksella on 179 dollaria (noin 125 euroa). Pelkkä ostohinta on siis alhaisempi kuin Applen Iphonen 199 dollaria.
T-Mobilen emoyhtiö Deutsche Telekom tuo G1-puhelimen myyntiin myös Eurooppaan. Myynti alkaa Britanniassa marraskuussa, ja muualla Euroopassa ensi vuoden puolella.
Design ei maata mullista
Puhelin jatkaa Applen Iphonen viitoittamaa kosketusnäyttöjen linjaa. Iphonesta poiketen kosketusnäytön alta paljastuu suurehko näppäimistö. Kokonaisuutena laite ei kuitenkaan poikkea suuresti HTC:n ja kilpailijoiden aiemmista vastaavista laitteista.
Toinen selkeä ongelma on se, ettei Androidissa ja G1:ssä ole vielä tukea yritysten sähköpostijärjestelmille, lähinnä Microsoftin Exchangelle. Yrityksissä suosituista älypuhelimista ja Iphonesta tällainen tuki löytyy, ja sitä pidetään yrityskäytössä tärkeänä.
G1:ssä on ihmetelty myös sitä, ettei siinä ole videokuvausmahdollisuutta, eikä tavallista kuulokeliitintä.
Nettipalvelut - varsinkin Googlen omat - G1:n vahva alue
G1:n vahvinta aluetta on webin selailu. Google on yhdistänyt omat suositut palvelunsa tiukasti Android-käyttöjärjestelmään, ja palvelujen käyttö on tehty helpoksi myös puhelimella.
Google laskee paljon myös Android Market -palvelun varaan. Ulkopuoliset ohjelmoijat voivat levittää siellä ohjelmia, jotka esimerkiksi parantavat Androidin tukea yritysjärjestelmille.








