Google hävisi huutokaupassa – taktinen voitto
Yhdysvaltojen taajuushuutokaupan voittajat on paljastettu. Samalla huomattiin, ettei Google voittanut mitään. Analyytikot ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei Google edes yrittänyt voittoa. Yhtiön ovela taktiikka näyttää onnistuneen täydellisesti.
Yhdysvallat huutokauppasi analogiselta televisiolta vapaaksi jäävät 700 megahertsin taajuudet langattomien mobiililaitteiden käyttöön. Huutokaupassa kerättiin tuloja noin 13 miljardia euroa.
Tärkeimmät luvat vei Verizon
Taajuuksista vastaava viranomainen FCC on nyt paljastanut, että tärkeimmät luvat keräsi yhdysvaltalainen kännykkäoperaattori Verizon. Ilmeisesti myös AT&T pystyy rakentamaan lähes Yhdysvaltojen laajuisen mobiiliverkon.
Huutokaupan kohutuin osanottaja oli Google, joka taisteli Verizonin kanssa laajimmasta verkkoalueesta. Nyt huutokaupan jälkeen vaikuttaa siltä, että Google oli mukana vain valvomassa omia etujaan. Googlella ei ilmeisesti ollut todellisia haluja ryhtyä teleoperaattoriksi.
Google sai verkon avoimeksi - ilman omaa riskiä
Google sai ennen huutokaupan alkua ajettua läpi merkittävän lisäehdon. Sen mukaan tärkeimmästä verkkoalueesta on tehtävä avoin erilaisille laitteille ja internetin palveluille, jos hinta ylittää 4,6 miljardia dollaria (vajaat 3 miljardia euroa).
Olemalla mukana huutokaupassa Google pystyi varmistamaan, että hintavaraus ylittyi. Googlen tavoite on se, että tulevassa verkossa voidaan käyttää vapaasti myös Googlen nettipalveluita ja Googlen Android-ohjelmistoa käyttäviä laitteita. Google sai tahtonsa läpi, eikä sen tarvinnut maksaa miljardeja taajuuslisenssistä.
Heti huutokaupan jälkeen FCC ilmoitti tukevansa hanketta, jossa vielä vapaiksi jääneitä taajuuksia voitaisiin käyttää langattoman laajakaistan käyttöön.
Google kannattaa hanketta, mutta yhtiö ilmoitti, ettei sillä ole itse haluja ryhtyä operaattoriksi tähänkään verkkoon.








