Google jyrää – paitsi Japanissa

Nettihauissa Google vahvistuu koko ajan
Google jyrää – paitsi Japanissa

Jos on Nokialla ongelmia Japanissa, ei maa ole helppo paikka monelle muullekaan yritykselle. Hakukoneiden tilanne Japanissa on aivan erilainen kuin muualla maailmassa, ja Yahoo yllättäen rökittää Googlea. Muuten Comscoren luvut ovat Googlelle iloista luettavaa.

Comscore on kertonut hakukoneiden käytöstä nyt myös Japanissa. Syyskuussa Japanissa tehtiin 5,9 miljardia nettihakua. Näistä suurimman osan veikin Yahoo, 51 prosentin osuudella. Google tulee selvästi perässä 39 prosentin osuudella.

Microsoftin hakukoneen asema Japanissa on hyvin heikko. Microsoftin osuus hauista oli vain alle kaksi prosenttia.

Google hivuttautuu koko ajan ylemmäs

Yhdysvaltojen luvuissa tilanne on aivan toinen. Comscoren mukaan Google on lokakuussa taas hieman vahvistanut asemiaan (0,2 prosenttiyksikköä edelliskuusta), ja noussut 63,1 prosenttiin. Google on jatkanut tasaista nousuaan jo useamman vuoden ajan.

Yahoon osuus on 20,5 prosenttia. Microsoftin osuus hauista on 8,5 prosenttia.

Lokakuussa Yhdysvalloissa tehtiin 12,6 miljardia nettihakua, missä oli kasvua 7 prosenttia edelliskuusta.

Tagit: Google, Haku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös