Google jyrää vakuuttavasti - Microsoft ja Yahoo hädässä

Microsoft romahti jo 9,1 prosenttiin
Google jyrää vakuuttavasti - Microsoft ja Yahoo hädässä

Microsoftin ja Yahoon on syytä olla huolissaan Comscoren tuoreista nettihakujen luvuista. Näyttää siltä, että vaikka Microsoft ja Yahoo yrittävät kasvattaa osuuttaan, Googlen jyräys vain kiihtyy. Yahoo luisuu jatkuvasti ja Microsoftin hakukone uhkaa pian jäädä täysin marginaaliseksi.

Comscoren huhtikuun lukujen mukaan Google hallitsi jo 61,6 prosenttia Yhdysvaltojen nettihauista. Pelkästään yhden kuukauden aikana Googlen osuus kasvoi 1,8 prosenttiyksikköä.

Yahoon osuus on vielä siedettävä, 20,4 prosenttia. Mutta pelkästään huhtikuussa Yahoon osuus laski 0,9 prosenttiyksikköä.

Microsoftin lasku oli huhtikuussa 0,3 prosenttiyksikköä. Microsoftin osuus Yhdysvaltojen hauista on enää 9,1 prosenttia, ja lukema on jatkuvassa laskussa.

Microsoft alkaa olla heikoilla

Yksittäisen kuukauden muutokset eivät ole suuren suuria, mutta kun kuukausia laitetaan peräkkäin, on trendi hyvin huolestuttava varsinkin Microsoftin kannalta. Jos Microsoft ei saa tilannetta muuttumaan nopeasti, uhkaa Microsoft Live Search -hakukone muuttua marginaaliseksi palveluksi, joka saa nettihauista vain muutamien prosenttien osuuden.

On lisäksi muistettava, että Microsoftin ja Yahoon osuudet ovat Yhdysvalloissa muuta maailmaa korkeammalla tasolla. Niinpä Yahoon ja Microsoftin osuus on maailmalla vielä heikompi.

Vielä viime vuoden alussa Googlen osuus Yhdysvaltojen hauista oli noin 47 prosenttia. Yahoon osuus oli melkein 29 prosenttia, ja Microsoftin osuus lähemmäs 11 prosenttia.

Hakukoneiden kävijät ovat yhtiöille erittäin tärkeitä, sillä hakukonemainonta alkaa olla nettimainonnan tärkein osa-alue.

Tagit: Google, Haku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös