Google-kännykkään etäyhteys pc:ltä
Amerikkalainen Webtide on portannut java-pohjaisen avoimen koodin palvelinohjelmistonsa Googlen Android-alustalle. Näin markkinoille myöhemmin tuleviin Android-kännyköihin voidaan saada etäyhteys netin kautta.
Webtiden Jetty on webbipalvelinohjelmisto, jok voi toimia sekä itse palvelimena että dynaamisena sisältöpalvelimena esimerkiksi Apachen alla. Android-kännykkään Jetystä ladataan kevyempi i-Jetty-versio sovelmana. Kun palvelinohjelma on ladattu kännykkään, siihen voidaan saada yhteys netin välityksellä esimerkiksi työkoneelta.
Käyttäjän kannalta kännykkäpalvelimesta voisi olla hyötyä sikäli, että silloin puhelinsoittoja voisi tehdä PC:stä. Myös puhelimen osoite- ja kalenteritietoihin päästäisiin kiinni netin kautta.
Webtiden mukaan i-Jetty-palvelimelle voidaan kehittää palvelinsovelluksia, joihin on julkinen pääsy netin käyttäjillä. Ohjelmisto tukee AJAXia, joten palvelimella voisi periaatteessa ajaa myös monipuolisempia sovelluksia.
Ongelmia tuottaa kännykän prosessorin suorituskyky, sillä kovin monen käyttäjän palveluita puhelin ei jaksa pyörittää. Myöskään yhteys nettiin ei ole riittävän nopea, jotta palvelinkäyttö olisi käytännöllistä.
Webtiden mukaan Android-alusta tukee hyvin tämäntyyppisiä kehityshankkeita. I-Jetty-pelvelimen koodi on yhtiön mukaan valmis kaupalliseen käyttöön.
Ei ajatus kännykästä palvelimena aivan uusi ole. Myös Nokia on portannut Apache-palbvelimen Symbian-käyttöjärjestelmään. Kyse oli Raccoon-projektista, joka ei ole ainakaan vielä poikinut kovin suurta kehitysinnostusta. (Prosessori)








