Google loi toivoa finanssikriisissä mainiolla tuloksella
Finanssikriisi on iskenyt odotettua lievemmin Googlen tuloihin, mikä luo toivoa it-markkinoille ja nettimainontaan. Googlen tuloksen kasvu on hidastunut tänä vuonna, mutta muuten tulos ja kasvuluvut ovat kerrassaan loistavia.
Google kertoo, että vuoden kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 5,54 miljardia dollaria (noin 4,1 miljardia euroa). Jos tulosta verrataan edelliseen kevään neljännekseen, on tässä kasvua vain kolme prosenttia. Tänä vuonna Googlen kasvu on ollut verkkaista.
Viime vuoden syksyyn verrattuna Googlen tulos nousi kuitenkin 31 prosenttia, eli kasvu on vuoden sisällä ollut erittäin vauhdikasta.
Google jatkaa rahan painamista
Google on myös rahantekokoneena erittäin tehokas. Liiketoiminnan voittoprosentti oli 31 prosenttia liikevaihdosta, mikä on it-alallakin harvinaisen kova. Kun mukaan otetaan kertaluonteiset kulut, syntyi voittoa 1,35 miljardia dollaria (noin miljardi euroa). Voittoprosentti oli siis noin 24 prosenttia.
Googlen tulos oli markkinoille iloinen yllätys, ja Googlen osake oli heti 10 prosentin nousussa.








