Google pakotti Yahoon ja Microsoftin ennätysalas
Googlen hakukoneen jyräys jatkuu. Maaliskuussa Google nousi Yhdysvalloissa uuteen ennätykseen, kun sen osuus nettihauista oli 59,8 prosenttia. Samalla Googlen ylivoima pudotti sekä Yahoon että Microsoftin tulokset kaikkien aikojen pohjalukemiin.
Hakukoneiden käyttöluvuista raportoi tutkimusyhtiö Comscore. Googlella nousu oli 0,53 prosenttiyksikköä edelliskuusta. Google on viime vuodet jatkanut samanlaista jatkuvaa hivuttautumista yhä suurempaan etumatkaan hakukoneissa.
Yahoo on yli kaksi kertaa käytetympi kuin Microsoft Search
Sen sijaan Yahoo ja Microsoft ovat olleet samantapaisessa muutoksessa, mutta laskusuuntaan. Nyt yhtiöiden tulokset tippuivat uusiin pohjalukemiin. Yahoo putosi 21,3 prosenttiin ja Microsoftin osuus oli 9,4 prosenttia.
AOL:n osuus oli 4,8 prosenttia. Ask.com nousi 0,1 prosenttiyksikköä 4,7 prosenttiin.
Jos lukemia verrataan viime vuoden maaliskuuhun, on hakukoneiden käyttö noussut 18 prosenttia.
Hakukoneiden tilanne saattaa lähitulevaisuudessa muuttua radikaalisti, sillä Microsoft yrittää ostaa Yahoon itselleen. Tämä tietäisi varmasti muutoksia myös yhtiöiden hakukoneiden tekniikkaan. Toisaalta Yahoo neuvottelee yhteistyöstä AOL:n kanssa. Myös tämä ratkaisu kasvattaisi Yahoon merkitystä.








