Google pani Jaikun säästöliekille

20 prosentin projekti
Google pani Jaikun säästöliekille

Suomalaisen Jaiku-palvelun viime vuonna ostanut Google on tehnyt Jaikusta sen entisten työntekijöiden sivuprojektin. Jaikun entiset työntekijät tekevät Jaikuun liittyviä asioita nykyisin niin sanottuna 20%-projektina. Päätyönään Jaikun kehittäjät tekevät Googlessa muita asioita.

Jaikun statuksesta kertoi keskiviikkona Helsingissä palvelun kehittäjiin kuuluva Teemu Kurppa ja asiasta uutisoitiin Vierityspalkki-blogissa.

Googlen työntekijöillä on mahdollisuus käyttää 20 prosenttia työajastaan johonkin omaan projektiin. Tällaisista 20%-projekteista on saanut alkunsa muun muassa Googlen sähköpostipalvelu Google Mail. Tässä mielessä Jaikun tulevaisuus ei välttämättä ole niin synkkä, kuin ensikuulemalta voisi ajatella.

Jaikun tapaisista palveluista eniten huomiota on viime aikoina saanut Twitter. Monet tiedotusvälineet ovat ryhtyneet julkaisemaan uutisvirtaansa Twitterissä ja palvelun käyttäjäksi on ilmaantunut myös viranomaisia, muiden muassa Britannian pääministerin kanslia.

Tagit: Google, Jaiku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös