Google-rakettimatka kuuhun jo ensi vuonna

Merkittäviä yrittäjiä ilmoittautui kisaan
Google-rakettimatka kuuhun jo ensi vuonna

Kymmenen ryhmittymää on ilmoittautunut Googlen rahoittamaan 30 miljoonan dollarin kilpajuoksuun kuuhun. Google Lunar X Prize saattaa tuottaa kuumatkan mahdollisesti jo ensi vuonna, ja historiallisesti hyvin mielenkiintoiseen paikkaan. Lupauksille näyttäisi olevan katetta, sillä kilpailijoiden joukossa on kovia nimiä.

Google esitteli Lunar X Prize -hankkeen viime syyskuussa. Mukaan on ilmoittautunut yllättävän monta hanketta ja odotettua nopeammalla aikataululla. Google on nyt esitellyt ensimmäiset kymmenen osallistujaryhmittymää.

Ensi vuonna Apollo 11:n luo

Ryhmistä vahvimmalta näyttää alkutietojen perusteella Astrobotic. Sen johdossa on maineikas Carnegie Mellon -yliopisto Yhdysvalloista, ja nimenomaan sama ryhmä, joka voitti viime vuonna robottiautojen kilpailun. Mukana on myös muita tutkimusryhmiä, ja hankkeen tukena on vielä sotilas- ja avaruustekniikkaa kehittävä suuryhtiö Raytheon.

Astrobotic kertoo, että ryhmä yrittää kuuhun jo ensi vuonna. Tavoite on lähettää robotti ensimmäisenä kuuhun laskeutuneen Apollo 11 -aluksen luo.

Robotin pitää liikkua kuussa 500 metriä

Kilpailun tavoite on lähettää kuuhun raketti, jonka kyydissä on laskeutumisalus ja kuussa liikkumaan pystyvä robotti. Robotin pitää pystyä liikkumaan kuussa 500 metriä ja lähettämään maahan videokuvaa, dataa ja valokuvia.

Ensimmäinen tähän pystyvä saa 25 miljoonaa dollaria (noin 17 miljoonaa euroa). Toisena vaatimukset täyttävä saa 5 miljoonaa dollaria (noin 3,5 miljoonaa euroa). Lisäpalkintoja saa mielenkiintoisista kohteista, esimerkiksi aikaisempien kuualusten löytämisestä.

Tagit: Google, Lunar
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös