"Google-satelliitti" aloitti - huipputarkkoja kuvia maasta

Google jää toiseksi vakoilijoille
"Google-satelliitti" aloitti - huipputarkkoja kuvia maasta

Maailman tarkin siviilikäytössä oleva valokuvaussatelliitti Geoeye-1 on aloittanut toimintansa. Googlella on yksinoikeus kuvien nettikäyttöön, ja uuden satelliitin myötä esimerkiksi Google Earthin ja Google Mapsin kuvat tarkkenevat hurjasti. Satelliitin toinen suuri rahoittaja on Yhdysvaltojen valtio. Googlen ja tiedusteluorganisaatioiden saamissa kuvissa onkin selvä tarkkuusero.

Geoeye-satelliitti laukaistiin avaruuteen viime syyskuussa, ja nyt on julkaistu sen ensimmäinen kuva. Kuva esittää Kutztownin yliopistoa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa.

Paljon suurempi tarkkuus, mutta paras on varattu vakoiluun

Geoeye kiertää maata huimaa 27 000 kilometrin tuntivauhtia. Radan korkeus on noin 670 kilometriä, ja sieltä käsin satelliitti voi ottaa erittäin tarkkoja kuvia. Kuvien resoluutio on parhaimmillaan 41 senttimetriä. Geoeye-yhtiön aiempi satelliitti Ikonos pystyi ottamaan kuvia 82 senttimetrin tarkkuudella, joten tarkkuus on moninkertaistunut.

Google on hankkinut yksinoikeuden suureen osaan satelliittikuvien käytöstä, mutta yhtiö ei saa yhtä hyvää palvelua kuin Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisten käyttämä National Geospatial-Intelligence Agency -virasto. Laki nimittäin kieltää alle 50 senttimetrin resoluution kuvien myymisen siviilikäyttöön. Googlen kuvien tarkkuus on siksi 50 senttimetriä, ja vakoilukuvissa tarkkuus on 41 senttiä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös