Google-selain pian valmis: Massiivinen pc-levitys voi alkaa
Google ei ole juuri pitänyt meteliä beetavaiheessa olevasta Google Chrome -nettiselaimestaan. Tilanne muuttuu radikaalisti selaimen valmistuessa. Googlen mukaan Chrome on valmis tammikuuhun mennessä. Sen jälkeen Chromesta voi tulla lukemattomien uusien pc-koneiden vakiovaruste, ja levitykseen käytetään muitakin keinoja.
Chrome-suunnitelmista kertoo Googlen tuotejohtoon kuuluva Sundar Pichai The Times -lehdelle. Pichain mukaan Chromen beetatestausvaihe loppuu tammikuuhun mennessä, ja sen jälkeen Google panostaa selaimen levitykseen. Pichain mukaan beetavaiheessa olevaa tuotetta ei ole haluttu mainostaa tai levittää laajasti.
Chromesta uusien koneiden vakioselain
Tärkeä jakelukanava on levityssopimusten käyttö. Nykyään Google maksaa monille pc-valmistajille ja ohjelmistojen levittäjille siitä, että koneiden tai ohjelmistojen mukana levitetään Googlen ohjelmia.
Pichain mukaan on todennäköistä, että Google levittää Chromea samojen sopimusten kautta. Näin Chromesta voisi tulla monien uusien pc-koneiden vakioselain jo tehtaalla.
Samalla Google aloittaa myös Chrome-selaimen mainostamisen ja muun markkinoinnin.
Linux- ja Mac-versiot tulossa
Tällä hetkellä selainmarkkinoita hallitsee Microsoftin Internet Explorer noin 70 prosentin osuudella. Mozilla Firefoxilla on noin 20 prosentin osuus. Chromen osuus on vielä alle 1 prosentti, mutta Googlen toimien myötä selaimen suosio noussee ensi vuonna selvästi.
Pichai sanoi myös, että ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla Chromesta tulee levitykseen Mac- ja Linux-versiot.








