Google-Yahoo-yhteistyö vakavissa ongelmissa

Sopimus saattaa kaatua
Google-Yahoo-yhteistyö vakavissa ongelmissa

Tärkeä tekijä Microsoftin ja Yahoon tiukassa omistustaistelussa oli Googlen väliintulo. Yhdysvaltojen viranomaiset ovat nyt kuitenkin kääntyneet yhteistyötä vastaan. Yahoo ja Google yrittävät muuttaa sopimusta, mutta koko hanke saattaa kaatua. Tällä voi taas olla suuria vaikutuksia Microsoftin, Yahoon ja AOL:n tulevaisuuteen.

Kun Microsoft yritti ostaa Yahoota, tuli Google Yahoon avuksi 10 vuoden mainossopimuksella, joka tukisi Yahoon hakumainontaa. Yahoo ottaisi osan hakukoneensa mainonnasta Googlen kautta.

Sopimus uusiksi, mutta se ei välttämättä riitä

Mainostajat ovat vastustaneet tätä, ja Yhdysvaltojen viranomaiset ovat päätyneet samalle kannalle. Useat uutisvälineet kertovat, että Yahoo ja Google yrittävät viime hetkillä muuttaa sopimusta, jotta se menisi läpi.

Yksi muutosehdotus on se, että sopimuksen kesto lyhennettäisiin kymmenestä vuodesta vain pariin vuoteen. Myös hakuyhteistyön laajuutta pienennettäisiin ja rajoitettaisiin. Yahoon hakumainonnan tuloista korkeintaan 25 prosenttia voisi tulla Googlen kautta.

Asiantuntijat arvioivat, että sopimus saattaa kaatua kokonaan. Tämä taas aiheuttaisi sen, että Microsoft saattaisi tehdä uuden tarjouksen Yahoosta. Lisäksi Yahoon suunnittelema yhteistyö tai yhdistyminen suuren AOL-nettiyhtiön kanssa saattaisi kariutua.

Tagit: Google, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös