Google yrittää mullistaa myös videomainonnan
Googlen valtava menestys nettimainonnassa on perustunut osittain siihen, että Googlen tekstimainokset ovat levinneet lukemattomille muillekin sivustoille. Nyt Google yrittää valloittaa netin videomainonnan samantapaisella idealla.
Google on tehnyt tekstimainoksista valtavaa liiketoimintaa, ja ne tuovat pääosan Googlen lähes 17 miljardin dollarin (vajaat 12 miljardia euroa) liikevaihdosta. Googlen Adsense-ohjelmassa kuka tahansa voi ottaa Google-mainoksia omille sivuilleen. Google toimittaa mainokset, kerää maksut mainostajilta ja tilittää niistä osan sivun ylläpitäjille.
Helposti mainoksia videoihin
Samanlainen konsepti tuodaan nyt videomainoksiin Adsense for Video -ohjelmalla. Periaatteessa kuka tahansa voi ottaa nettivideoihin Googlen mainoksia, ja kerätä näin helposti mainostuloja.
Adsense for Video ei perustu videon alussa näytettäviin mainoksiin. Pääosa esimerkiksi mediatalojen videomainonnasta perustuu netissä katsottujen videoiden alussa esitettäviin mainoksiin Ne ärsyttävät helposti katsojia, jotka katselevat peräkkäin monia videoita.
Googlen mallissa mainoksia tulee yhtä aikaa videon kanssa pieneen osaan videoikkunasta. Tekstimainoksia esitetään 20 sekunnin välein. Ja kuten perinteisissä Google-mainoksissa, myös videomainokset liittyvät videon aiheeseen.








