Googlen Androidia lyödään – Limo-linux kerää suosiota

Verizon vei tuen Limo-hankkeelle
Googlen Androidia lyödään – Limo-linux kerää suosiota Verizon myy kännykkävalmistajien tuotteiden lisäksi myös itse valmistuttamiaan kännyköitä.

Yhdysvaltain toiseksi suurin operaattori Verizon on maksanut kalavelkojaan Googlelle, ja hylännyt sen Android-puhelinalustan. Sen sijaan Verizon kannattaa Limo-alustaa, joka perustuu niin ikään Linuxiin. Analyytikot epäilevätkin, että Limo saattaa heikentää selvästi Androidin mahdollisuuksia kännykkämarkkinoilla.

Verizon ei ole kovin hyvissä väleissä Googlen kanssa johtuen Yhdysvaltojen mobiilinetin taajuushuutokaupasta. Ensin Google sai ajettua läpi vaatimuksen verkon avoimuudesta tietyn hintarajan jälkeen. Sitten Google tuli mukaan huutokauppaan vain siksi, että hintaraja rikottaisiin. Google huusi taajuuksia kilvan juuri Verizonin kanssa, mikä saattoi maksaa Verizonille jopa miljardeja dollareita.

Limo kerää suosiota Androidin ohi

Nyt Verizon on ilmoittanut, ettei se aio tukea Googlen Android-kännykkäalustaa. Android-puhelimet voivat toki toimia Verizonin verkossa, mutta Verizon ei aio itse käyttää Androidia. Tällä on suuri merkitys, sillä Androidin suurimpia potentiaalisia käyttäjiä ovat juuri omia kännykkämalleja tekevät operaattorit.

Verizon ilmoitti päinvastoin tukevansa Limo Foundation -säätiötä, joka kehittää Androidin kanssa kilpailevaa Limo-Linux-alustaa kännyköihin. Verizonin mukaan ensimmäiset sen omat Limo-kännykät tulisivat myyntiin ensi vuonna.

Myös Firefox-selainta kehittävä Mozilla on liittynyt Limon jäseneksi.

Tagit: Android, Limo, Linux
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös