Googlen hakukonemainonnan kasvu on romahtanut
Googlen osakekurssi on taas ollut prosenttien laskussa, kun uusimmat hakukonemainonnan luvut julkaistiin. Googlen vallan ja rikkauksien lähteen, hakukonemainonnan, kasvuluvut ovat romahtaneet. Nyt ihmetellään, mistä oikein on kyse.
Vielä puoli vuotta sitten Googlen hakukonemainonta oli 30-40 prosentin kasvuvauhdissa. Googlen liiketoiminta on kasvanut samanlaista hurjaa vauhtia jo vuosia.
Tutkimusyhtiö Comscoren helmikuun luvut kuitenkin kertovat, että Googlen hakukonemainonta kasvoi enää 3,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kyse ei näytä olevan yksittäisestä notkahduksesta, sillä Comscoren tammikuun luvuissa nähtiin samanlainen kasvun tyrehtyminen.
Onko kasvu hidastunut - vai onko hakumainonnan laatu vain parempi?
Syistä ollaan erimielisiä. Google on muuttanut mainosklikkausten seuraamismenetelmiä, ja niistä on pyritty tekemään reilumpia mainostajille. Tämä saattaa vaikuttaa heikentyneisiin kasvulukuihin.
Asiaan voivat vaikuttaa myös Yhdysvaltojen talousongelmat. Kun kuluttajat ovat varovaisempia, eivät he etsi tuotteita netissä samaan tahtiin kuin aiemmin, mikä voi näkyä juuri hakutulosmainonnan klikkausprosenteissa.
Analyytikot kuitenkin pelkäävät, että Googlen hakukonemainonnan kasvu saattaa olla pysyvästi tasaantunut. Hurjat kymmenien prosenttien kasvun vuodet saattavat olla takanapäin. Toisaalta jotkin Googlen omat tulokset kertovat päinvastaista, joten Googlen tekemät muutokset seurantajärjestelmiin ovat suosituin selitys ilmiölle.








