Googlen ikuisia beetoja ihmetellään

Esimerkiksi Gmail on ollut Beta jo yli 4 vuotta
Googlen ikuisia beetoja ihmetellään

Beetaversio viittaa siihen muutaman kuukauden testiaikaan, joka edeltää ohjelmiston julkaisua. Vai viittaako? Nettiyhtiö tutki Googlen beetatilannetta ja huomasi, että 45 prosenttia Googlen hankkeista on beeta-asteella. Esimerkiksi suosittu Gmail on ollut "beetatestauksessa" jo yli neljä vuotta. Googlen selitystä asialle ihmetellään.

Asiaa selvitti nettipalvelujen monitorointiin erikoistunut Pingdom-yhtiö. Sen mukaan Googlen netissä olevista 49 projektista 22 on beeta-asteella. Eli 45 prosenttia Googlen palveluista on beetaa.

Pingdom ei laskenut mukaan Google Labsin kehittämiä hankkeita, vaan mukana ovat vain Googlen "viralliset" palvelut. Jos mukaan olisi otettu Google Labsin palveluja, olisi 57 prosenttia Googlen projekteista beetaa.

Gmail on ollut Beta jo neljä ja puoli vuotta

Googlen Beta-käsite ihmetyttää monia. Pingdom kertoo, että heidän piti tarkistaa toisenkin kerran, että esimerkiksi sähköpostipalvelu Gmail on tosiaan vielä Beta. Gmail julkaistiin huhtikuussa 2004, eli se on ollut beeta-asteella jo neljä ja puoli vuotta.

Samoin nettiyhteisö Orkut on ollut Beta jo vuodesta 2004 lähtien. Muita tunnettuja pitkäaikaisia Beta-hankkeita ovat esimerkiksi Google Calendar ja Google Docs.

Google kommentoi asiaa Networkworld-uutispalvelulle. Googlen mukaan Beta-palvelu on sellainen, jota edelleen kehitetään ja johon liitetään uusia ominaisuuksia. Selitystä hieman ihmetellään, sillä tällä määritelmällä melkeinpä kaikki nettipalvelut pitäisi nimetä Betaksi.

Tagit: Beta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös