Googlen kuvahaku rikkoo lakia
Saksassa on käyty oikeutta Googlea vastaan. Tällä kertaa aiheena on nettijättiläisen kuvahaku, ja käsittely päättyi Googlen kirvelevään tappioon. Oikeuden mielestä Google loukkaa tekijänoikeuksia esittäessään kuvahaussaan esikatselukuvia suojatuista teoksista.
Samasta aiheesta on käyty käräjiä ennenkin. USA:ssa Google voitti vastaavanlaisen jutun, kun sikäläinen oikeus katsoi esikatselukuvien menevän läpi tekijänoikeuslakiin poikkeustapauksia varten jätetyistä aukoista.
Saksassa laki ei ole yhtä joustava edes mahtiyrityksen ollessa syytettyjen penkillä. Saksalaisten mielestä tekijänoikeuksien suojaamasta kuvasta ei tule uutta teosta sillä, että Google pienentää sen kuvahakunsa esikatselukuvaksi, joten tässä rikotaan alkuperäisin kuvan tekijänoikeuksia.
Saksa on tarkka maa
Googlen edustaja kuvaili oikeuden päätöstä huonoksi asiaksi saksalaisten netinkäyttäjien, sähköisen kaupankäynnin ja webbisivustojen kannalta.
Saksa taas tuntuu olevan hankala maa Googlen kannalta. Sen Gmail-sähköposti on ollut lainsäätäjien hampaissa, koska palvelu tarjoaa mahdollisuuden anonyymiin viestintään vailla viranomaisten kaipaamaa tietojen tallennusmahdollisuutta.
Chrome-selainta puolestaan arvosteli purevasti Saksan tietoturvaviraston edustaja, joka neuvoi pidättäytymään sen käytöstä. Hän katsoi Googlen yleensä ja Chromen erityisesti vaarantavan yksilönsuojan, kun yhtiön laareihin kertyy liikaa tietoa ihmisistä.








