Gps-myynti lasketaan kohta miljardeissa
Mikäli tutkimuslaitoksia on uskominen, Nokian Navteq-kauppa voi suuresta hinnastaan huolimatta osoittautua todelliseksi menestystarinaksi. Future Horizons nimittäin ennustaa, että vuonna 2012 myydään jo lähes miljardi gps-laitetta.
Viime vuonna paikannuslaitteita myytiin 286 miljoonaa kappaletta. Ennusteen toteutuminen merkitsisi vuositasolla peräti 26,8 prosentin kasvua. Paikannus tuli kuluttajakäyttöön käytännössä vasta vuosituhannen vaihteessa, joten kasvu on ollut hurjaa.
Matkapuhelimesta tulee selvästi kasvun tärkein moottori. Jo vuonna 2006 kännykkä oli selvästi yleisin paikannuslaite ohittaen kannettavat henkilökohtaiset paikannuslaitteet. Viime vuonna paikannuskännyköitä myytiin 164 miljoonaa kappaletta ja tänä vuonna jo yli 250 miljoonaa kappaletta, Future Horizons ennustaa.
Vuonna 2012 paikannuslaitteita myydään 938 miljoonaa kappaletta. Näistä kännyköitä tulee olemaan 590 miljoonaa. Toiseksi suurin käyttöalue löytyy uusista vähävirtaisista, edullisista paikannuspiireistä. Tällaisia ovat esimerkiksi digikameroihin integroitavat geotagging-piirit, jotka tallentavat kuvatiedostoon myös paikkatiedon kuvanottohetkellä. Future Horizons ennustaa, että tällaisia ratkaisuja myydään vuonna 2012 jo 195 miljoonaa kappaletta.
(Prosessori)








