Gps-paikannus uudelle tasolle Android-puhelimissa
Googlen Android-alustaan pohjaavia kännyköitä ei vieläkään ole saatu markkinoille, vaikka HTC Dream -laitteesta onkin vuotanut kuvia nettiin. Tulevat Android-puhelimet tulevat kuitenkin viemään paikannustekniikan hyväksikäytön aivan uudelle tasolle.
Tämä käy ilmi Googlen ja OHA-yhteisön (Open Handset Alliance) järjestämästä Android-kehityskilpailusta. Ensimmäisen vaiheen finalisteissa paikkatietoisuus, gps-paikannus ja Googlen karttapalvelun hyödyntäminen nousivat erittäin näkyvään asemaan.
Kisassa valittiin kymmenen finalistia, jotka kaikki saivat 275 000 dollarin (noin 193 000 euron) palkinnon. Hyväksi esimerkiksi finalisteista käy Cab4me-palvelu, jonka avulla Android-puhelimella voisi soittaa tietyssä paikassa sijaitsevaan taksiin ilman, että tarvitsee tietää taksin puhelinnumeroa tai tarkkaa osoitetta.
Ecorio-sovellus mahdollistaa puolestaan oman työmatkan ympäristörasituksen eli ns. hiilijalanjäljen arvioinnin. Gps-paikkatietoa hyödyntävä sovellus antaa käyttäjälle kolme erilaista arviota työmatkaksi esimerkiksi sen mukaan, haluaako käyttää julkisia kulkuneuvoja vai kimppakyytiä työmatkallansa.
Locale puolestaan säätää automaattisesti puhelimen asetukset gps-sijainnin mukaan.
Alunperin Android Developer Challenge -kisaan ilmoittautui peräti 1788 osallistujaa. Kisan toinen kierros alkaa, kun Android-puhelimet ehtivät markkinoille. (Prosessori)








