Habbo ja Irc-galleria tahkoavat rahaa
Habboon rekisteröityminen ja osallistuminen on maksutonta, mutta raha tulee virtuaalisista huonekaluista. Nuoret voivat rakentaa oman huoneensa ja kutsua sinne kavereitaan. Mitä enemmän rahaa pistää, sitä hienomman huoneen saa tehtyä.
Useimmat nettiyhteisöt tekevät vasta pientä liikevaihtoa mainoksilla, mutta suomalainen Sulake onnistuu myymään myös nuorille ja nuorille aikuisille virtuaalielämyksiä oikeita euroja vastaan. Sulakkeen menestyksessä tärkeää on myös kansainvälisyys, sillä teinien virtuaalimaailma Habbo toimii jo yli 30 maassa, ja liikevaihdosta suurin osa tulee ulkomailta.
Sulake on julkistanut tuloksensa tammi–kesäkuulta 2008. Yritys teki liikevaihtoa 25,6 miljoonaa euroa, neljä miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Tulosta kertyi 2,8 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin samaan aikaan tappiota tuli miljoonan euron edestä.
Sulake Corporationin rahoitus- ja talousjohtaja Outi Henriksson sanoo, että saman hyvän kehityksen uskotaan jatkuvan. Yhtiö odottaa 30 prosentin kasvua ja tavoite on pysyä kannattavana, vaikka investointeja tuotteisiin yhä tehdään.
Habbon liikevaihdosta pääosa tulee käyttäjiltä. Nuoret voivat ostaa esimerkiksi virtuaalihuonekaluja ja muuta "sälää", joista sitten rakennetaan oma huone nettiyhteisöön.
Tärkeimmät markkina-alueet ovat Euroopan maat, kuten Britannia, Hollanti ja Ranska sekä Etelä-Amerikan maat ja Yhdysvallat. USA:ssa toimivassa Habbo.com-palvelussa käy yrityksen mukaan noin 2,5 miljoonaa eri kävijää kuukaudessa. Outi Henriksson sanoo, että näissä maissa on yhä kasvuvaraa .
Irc-galleria yrittää kansainvälistyä
Irc-gallerian liikevaihto tulee taas käytännössä kokonaan Suomesta. Tulot jakautuvat noin puoliksi käyttäjien maksamien palveluiden ja mainosten kesken. Kasvuvaraa on huimasti, jos Sulake onnistuu monistamaan palvelun maailmalla. Yritys aikoo lanseerata ensimmäisen uuden ilmeen Irc-gallerian kansainvälisesti vielä tänä vuonna.
Suomessa Irc-galleriaan on rekisteröitynyt jo puoli miljoonaa teiniä ja nuorta aikuista, ja sivusto on TNS Metrix -mittauksen ilmoittamalla noin 850 000 viikkokävijällään Suomen suosituimpia web-palveluita.
Tutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi, että nyt jo 100 miljoonaa ihmistä on rekisteröitynyt virtuaaliyhteisöihin. Se myös povaa näille kovaa kasvua ja ennustaa, että 10 vuoden päästä noin joka viides maailman laajakäyttäjistä on rekisteröitynyt yhteen tai useampaan virtuaaliyhteisöön. Se tarkoittaisi noin miljardia käyttäjää, ja jopa miljardiluokan liikevaihtoa.
Kaikista käyttäjistä ei kuitenkaan tule aidosti jäseniä, SA:n mukaan tällä hetkellä harvempi kuin joka kymmenes.
Irc-galleriassa käy TNS Metrix -mittauksen mukaan lähes tuplasti sen verran porukkaa kuin palvelulla on rekisteröityneitä käyttäjiä. Galleria vetää monia kurkkimaan nuorten kuvia.








