Habbo rikkoo rajoja Hollywood-sopimuksella
Kansainväliseksi menestykseksi Suomesta noussut Habbo on tehnyt ensimmäisen sopimuksen Hollywood-elokuvayhtiön kanssa. Elokuvayhtiöiden ykköskastiin kuuluva Paramount alkaa tuoda elokuvien rekvisiittaa Habbo-hotelliin. Elokuvayhtiöiden ja virtuaalimaailmojen sopimukset ovat vielä harvinaisia, ja Habbon malli on muutenkin mielenkiintoinen uutuus.
Sopimuksen mukaan Habbolla on oikeus tehdä virtuaalimaailmaan erilaisia Paramountin elokuviin liittyviä tuotteita. Listalla on aluksi kolme elokuvaa: Beowulf, Mean Girls ja The Spiderwick Chronicles.
Virtuaalisia elokuvatuotteita kaupaksi Habboon
Habboon saattaa siis ilmestyä esimerkiksi elokuva-aiheisia vaatteita tai esineitä, joita käyttäjät voivat ostaa omiin huoneisiinsa.
Paramount kertoo, että yhteistyötä todennäköisesti laajennetaan muihinkin filmeihin. Tuotesijoittelu voisi periaatteessa myös laajentua koko maailmaan. Tällä hetkellä sopimus kattaa vain Yhdysvaltojen Habbo-hotellin, jota käyttää noin 1,8 miljoonaa nuorta.
Habbon emoyhtiön Sulakkeen mukaan Habbo-yhteisöjä on tällä hetkellä 31 eri maassa viidellä mantereella. Habbotilejä on vuosien varrella luotu yhteensä 86 miljoonaa. Säännöllisiä käyttäjiä on kuukausittain noin 8 miljoonaa.








