Hätätiedotteita ei saada vielä nettiin

Televisioon toimittaminen alkoi eilen
Hätätiedotteita ei saada vielä nettiin Hätätiedotteilla voidaan varoittaa kansalaisia esimerkiksi suuronnettomuuksista ja äärimmäisistä luonnonilmiöistä, jotka ovat tosin Suomessa harvinaisia.

Kansallisten viranomaisten hätätiedotteiden toimittaminen televisioon on onnistunut eilisestä alkaen, mutta internetiin ilmoituksia kansalaisista uhkaavista poikkeustilanteista ei vielä saada. Nyt internetin merkitys kriisitiedottamisen välineenä ymmärretään jo, mutta useita haasteita on ratkaistavana.

Hätätiedotusjärjestelmää testattiin heti eilen kello 13.05, jolloin MTV3:n, Nelosen ja Yleisradion kanaville ajettiin hätäilmoituksen teksti. Siinä kerrottiin uuden televisiossa näkyvän hätätiedotteiden välitysjärjestelmän kokeilusta.

Isossa hätätilanteessa näin voitaisiin nopeasti tiedottaa kansalaisille uhkaavasta vaarasta ja antaa ohjeita, miten tulee toimia. Hätätiedotteet televisiossa täydentävät fm-radioiden kautta tulevia hätätiedotteita..

Hätätiedotteet halutaan myös nettiin

Turvallisuuspäällikkö Rauli Parmes liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Tietokoneelle, että hätätiedotteiden saaminen myös internetiin on ollut harkinnassa, mutta vakavaa suunnittelua ei ole vielä aloitettu.

"Hätätiedotteiden valmistelutyön alkuvaiheessa televisiota pidettiin tärkeimpänä uutena kanavana. Nyt on jo katsottu, että internet alkaisi olla ykkönen. Ei ole kuitenkaan oikein vielä selkeätä toimintakuviota, miten tämä voitaisiin toteuttaa", sanoo Parmes.

Parmeksen mukaan nettiin on tulossa viranomaisportaaleita, joihin tulee tietoa saataville. "Ongelma on, että tieto pitää itse hakea sieltä. Olisi ratkaistava, miten tiedotteet saataisiin työnnettyä kansalaisille asti."

Parmes sanoo, että näiden haasteiden takia aikataulua internetiin tuleville hätätiedotteille on vielä hankala arvioida. Selvitettävänä on myös niin sanottujen massatekstiviestien lähettäminen kännyköihin Suomessa ja ulkomailla.

Esimerkiksi Nokian vesisotku osoitti, etteivät kansalaiset löydä ilmoituksia poikkeustilanteista kunnan tai viranomaisten nettisivuilta, koska harva käy siellä päivittäin. Internetiin tarvittaisiin siis tapa "työntää" hälytykset tai ilmoitukset kansalaisille.

Ministeriön ohjeiden mukaan hätätiedotteiden välitysjärjestelmää käytetään, kun ihmishenget ovat välittömässä tai ilmeisessä vaarassa tai huomattavat omaisuus- tai ympäristövahingot uhkaavat. Tällaisia tilanteita voivat esimerkiksi poikkeukselliset sääolosuhteet, luonnonkatastrofit sekä suuronnettomuudet.

Tagit: Hätätiedote
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös